Kuunteleeko taide?

Taide kuuluu kaikille. Mahdollisuus osallistua taiteisiin on osa ihmisoikeuksia, totesi Southbank Centren taiteellinen johtaja Jude Kelly avauspuheenvuorossaan Taking Part –konferenssissa, johon osallistuin Lontoossa äskettäin.

Taide on moniäänistä: osa siitä on ammattilaisten tekemää, osa muiden. Jako “puhtaan” tai “itsenäisen” taiteen ja yhteisötaiteen välillä on teennäinen. “Arts are truly significant only when significant to everyone”, Kelly korosti.

Kelly puhui taide- ja kulttuuriyhdistysten mahdollisuudesta viedä eteenpäin yhteiskunnallista muutosta. Yleisötyössä ensisijaista ei ole taiteiden tuntemuksen levittäminen. Tärkeämpää on, että yhteisötaiteen keinoin annetaan kaikille ihmisille mahdollisuus käsitellä itselle tärkeitä asioita ja ilmaista niitä taiteen keinoin.

Tarinat, joista taide puhuu ovat merkityksellisiä monille yhteisöille. Vastavuoroisuus ei kuitenkaan aina toteudu. Taide ei ole erityisen hyvä kuuntelemaan yhteisöjen puhetta; niitä kehyksiä, joissa toimitaan ja ympäristöjä, joissa asutaan, Kelly pohti.

Kulttuuri- ja taidelähtöisissä palveluissa taiteilijoiden tulisi nimen omaan keskittyä kuuntelemaan ihmisiä ja työskentelemään yhdessä heidän kanssaan. Tällainen lähestymistapa haastaa ajatuksen teoksen tekijästä ja omistajasta.

Taide- ja kulttuurialalla tarvitaankin “taiteen” ja “taiteilijan” käsitteiden uudelleenmäärittelyä ja niiden uudelleenasemointia suhteessa yhteiskuntaan, ehdotti professori Peter Stark, kansainvälisesti tunnustettu kulttuuripolitiikan kehittäjä Etelä-Afrikasta. Taiteilijoina meidän on ajateltava uudella tavalla. Meidän on löydettävä paikka, missä pystymme antamaan sataviisikymmentä prosenttia itsestämme. Omalle mukavuusalueelle jäämisessä ei ole mitään järkeä vain siksi, että siellä on mukavaa, jos se mitä etsitään on toisaalla, Stark provosoi.

Kohti innovaatiopedagogiikkaa

Innovaatiopedagogiikan kehittäminen linkkiytyy viime vuosikymmenen aikana kehittyneeseen luovuus- ja innovaatiopuheeseen. Luovuuden ja innovaatioiden nostaminen strategioiden keskiöön ei ole vain suomalainen ilmiö. Strategiapuheissa luovuus, innovatiivisuus ja jatkuva uudistuminen nähdään kriittisinä menestystekijöinä ja talouskasvun mahdollistajina niin Suomessa kuin Euroopan Unionissa.

Innovaatiopolitiikan kannalta on keskeistä ymmärtää amerikkalaisen kaupunkitutkijan Richard Floridan (2005; 2008) havainto: luovaan luokkaan kuuluville ei ole yhdentekevää, missä he asuvat ja työskentelevät. Suvaitseva ja uusille ideoille avoin ympäristö mahdollistaa hyvän ‘pössiksen’, joka vetää puoleensa ihmisiä. Siksi Floridan mukaan vilkasta innovaatiotoimintaa löytyy suvaitsevaisilta alueilta.

Avainkysymys Suomelle on, millainen taloudellinen toiminta täällä kannattaa ja ketkä tänne jäävät, jos hyvä ‘pössis’ ja kiinnostavat työpaikat ovat toisaalla.

Luovuus kompetenssina

Viime vuosikymmenen luovuus- ja innovaatiopuhe on noussut talouden näkökulmasta osana poliittista ja strategista retoriikkaa. Luovuuspuheissa on ollut yllättävän vähän keskustelua luovuudesta kompetenssina. Olen itse kehittäjänä kiinnostunut niistä ominaisuuksista tai kyvyistä, jotka ymmärretään luovuutena. Miten luovuus ruumiillistuu arjen toiminnoissa? Minkälaisina tekoina ja prosesseina luovuus ruumiillistuu ja saa muotonsa taiteilijan työssä?

Lähempi taidetyön tarkastelu osoittaa, että luovissa prosesseissa ei ole yksinomaan kyse taidetyöhön liittyvistä taidoista vaan yleisemmistä, ns. geneerisistä taidoista, joita tarvitaan monissa ammateissa ja innovaatioiden tuottamisessa. Taiteilla voi olla paljon annettavana innovaatiotoiminnalle ja siksi taiteilijoiden osaamista tulisi saada entistä paremmin innovaatiotoiminnan käyttöön esimerkiksi taide- ja taiteilijalähtöisen tutkimuksen keinoin.

Suuntana innovatiivinen ajattelu

Kun pohditaan pedagogiikkaa, pohditaan tapaa, jolla opetus järjestetään sekä opetuksen näkemyksellisiä kasvatuksellisia periaatteita. Innovaatiopedagogiikka, jota nyt muun muassa Turun ammattikorkeakoulussa kehitetään, voidaan nähdä osana innovaatiojärjestelmää, eli “niitä keinoja, joilla edistetään uuden tiedon ja osaamisen siirtämistä taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen käytäntöön” (OPM 2005, s. 65).

Seuraavassa muutamia kysymyksiä, jotka voivat auttaa innovaatiopedagogiikan kehittämisessä: Mitä innovaatiopedagogiikka tarkoittaa? Mihin ympäristöihin se sijoittuu? Mitä sillä tavoitellaan? Keneen se kohdistuu? Millaiseksi oppijaa siinä muokataan? Millä keinoin innovaatioiden tuottamista edistetään? Minkälainen asenneilmasto vahvistaa innovaatioiden ekosysteemin dynamiikkaa? Mitkä taiteen myytit ja pedagogiset rutiinit estävät innovaatioiden toteutumista? Minkälaisille suomalaisen identiteetin vahvuuksille innovaatiopedagogiikkaa kannattaa alkaa rakentaa? Minkälaiset suomalaisessa identiteetissä vaikuttavat esteet pitää purkaa osana innovaatiopedagogiikkaa?

Jälkilöylyjä Sovella taidetta -messuilta

Taide- ja kulttuurilähtöisiä menetelmiä ja palveluja oli esillä Sovella taidetta -messuilla Teatterikorkeakoulussa viime viikolla. Hienoa palautetta kuultiin muun muassa Teatterin tiedotuskeskuksen johtaja Hanna Helavuorelta, joka tapahtumassa esitetyn Vanajan naisvankilan Punahilkka -esityksen innostamana kirjoitti teatterin olevan “voimallinen voimaannuttaja, ihmisen näkyväksi tekijä ja annettujen roolien murtaja”. Helavuori jäi pohtimaan rahoitusta yhteisöteatteriprojekteille. “Teatterityö palauttaa elämään, antaa ihmiselle takaisin kadonneita ääriviivoja ja valaa uskoa itseen ja omaan kykyyn suoriutua. Siihen jos mihin kannattaa ja pitää sijoittaa”, Helavuori kirjoitti avoimessa työpäiväkirjassaan.

Sovella taidetta -messuilla interkulttuuriseen draamatyöpaja herätti vahvoja tunteita osallistujissa. “On kohtaamisia, jotka saavat kylmät väreet kulkeutumaan selkää pitkin. Living news paper kirvoittaa yhdeltä esiintyjältä ihan aidot kyyneleet”, kirjoittaa Susanna Manu opetus- ja kulttuuriministeriön uudessa verkkolehdessä. “Draaman vaikutusta ja hyötyä ei tulisi aliarvioida missään kontekstissa. Se sopii työpaikoille ja oppimiseen. Se on vapauttavaa ja voi ratkaista kiperänkin ongelman erilaisissa yhteisöissä”, Manu toteaa.

Omat kokemukseni Sovella taidetta -messuilta tiivistän muutamiin havaintoihin, jotka eivät tietenkään kata kaikkea tapahtumassa keskusteltua:

1) Meidän pitäisi antaa itsellemme ja toisille enemmän aikaa ja tilaa päämäärättömään ja “ei-tuottavaan” kuljeskeluun. Havaintojen tekeminen, havahtuminen ja uusien merkitysten oivaltaminen vaatii stressitöntä joutenoloa.

2) Pelit ja leikit voivat nostaa pintaan voimakkaita emotionaalisia kokemuksia siitä huolimatta, että ne ovat “vain” simulaatioita.

3) Taidelähtöisiä työtapoja ja menetelmiä sovelletaan entistä monimutkaisemmissa asiayhteyksissä ja tilanteissa. Tämä edellyttää soveltavaa työtä tekevältä taiteilijalta vahvaa ymmärrystä eri viitekehyksistä, kulttuureista ja puhetavoista.

4) Valmistaudu huolella – tee kotiläksysi asiakkaan yhteisöstä, muutoshaasteista ja kehittämistarpeista.

5) Taiteilijan ja työelämän kehittäjän/sosiaalipsykologin/erityisopettajan välistä työparityöskentelyä tulee lisätä ja kehittää: moniammatillisella jaetulla osaamisella työyhteisöjä ja ryhmiä saadaan kehitettyä nykyistä kokonaisvaltaisemmin ja vastuullisemmin.

6) Taiteen soveltavaan käyttöön on kehitettävä eettiset ohjeet ja yleiset toimintaohjeet.

7) Soveltavien taiteiden alueella työskentelevät taiteilijat tarvitsevat työnohjausta, kokemusten purkua ja palautumista – nämä käytännöt on sisällytettävä osaksi taide- ja kulttuurilähtöisten hyvinvointipalvelujen laatujärjestelmän käytäntöjä.

Nukketeatterin ja sirkuksen koulutukset uudelleen harkintaan Turussa

Kirjoitin viikko sitten Turun Sanomiin koskien Suomessa ainutlaatuisten koulutusten lakkauttamista Turun ammatiikorkeakoulun taideakatemiassa. Asia ihmetytti minua, sillä Turku haluaa vahvistaa imagoaan Euroopan kulttuuripääkaupunkina.

Suomen tulevaisuutta ollaan kovaa vauhtia rakentamassa luovan talouden varaan. Taiteen sisällöistä ja menetelmistä voidaan kehittää kannattavaa liiketoimintaa, joka tuottaa myös hyvinvointia eri kansalaisryhmille. Kasper-nuken, jonglöörin tai klovnin kautta ihmiset eri ympäristöissä voivat kokea iloa, oivalluksia, voimaantumista ja yhteisöllisyyden tunnetta. Hyvinvointia vahvistavat taidelähtöiset palvelut ovat luovan talouden nousevia tähtiä Suomessa. Tällaisista palveluista esimerkkinä mm. sosiaalinen sirkus. Tästä näkökulmasta katsottuna päätös Turun taideakatemian nukketeatteri- ja sirkustaiteen koulutusten lakkauttamisesta tuntuu vähintäänkin omituiselta.

Nimimerkki Petrix väitti päätöksen tehdyn “jossain ministeriön ja ammattikorkeakoulun johdon välillä”. Petrixin mukaan “kaupungin päättäjät ovat olleet syrjässä tästä tragikomediasta”. Nukketeatteri- ja sirkuskoulutusten lakkauttamisessa ei kuitenkaan taida olla kyse opetus- ja kulttuuriministeriön vaatimuksista. Turun ex-kaupunginjohtaja Armas Lahoniitty kirjoittaa tiedustelleensa asiaa ministeriöstä. “Kysyin  johtaja Anita Lehikoiselta vaatiiko opetusministeriö näiden linjojen lakkautusta ja hän sanoi yksiselitteisesti ei. Ehdotus on Turun ammattikorkeakoulun taholta tehty. Hän sanoi myös että Turun kaupunki on jättänyt huolehtimatta omasta rahoitusosuudestaan ammattikorkeakoulun rahoituksessa, joka on johtanut myös valtion rahoituksen rajoituksiin”, Lahoniitty kirjoittaa. Voiko Petrix tai joku muu väittää, että ammattikorkeakoulun rahoitusosuudesta huolehtimatta jättäminen ei olisi ollut tietoinen valinta Turun päättäjiltä? Vai onko kyse kyvyttömyydestä hoitaa kaupungin asioita? Eikö kukaan kaupungin päättäjistä ole omistajan edunvalvojana osallistunut Turun ammattikorkeakoulun tulossopimusneuvotteluihin?

Olen Sirkuksen tiedotuskeskuksen toiminnanjohtajan Tomi Purovaaran kanssa täysin samaa mieltä siitä, että “kaupungin vastuulla on suunnata opetusministeriöltä tuleva rahoitus pitkän aikavälin kestävän koulutuspolitiikan mukaisesti”. Purovaaran mukaan “Turun kaupungin päätökset ovat pohjana koko taiteenalan tulevaisuuden valinnoille”.

Koulutusten lakkauttamista on vastustettu jyrkästi mm. Turun kulttuurilautakunnassa ja yleisemmin adressein. Turun Sanomien mukaan myös kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin haluaa, että päätös voitaisiin purkaa. On erittäin hienoa, että Turun ammattikorkeakoulun rehtori Juha Kettunen on YLE:n uutisten mukaan luvannut ottaa koulutusten jatkumisen uudestaan harkintaan. Turun kaupunginhallitus on kokouksessaan 24.5. päättänyt esittää Turun ammattikorkeakoulun hallitukselle jatkoneuvottelujen käymistä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. “Pyrkimyksenä on turvata DIAK:n viestintäkoulutuksen siirtyminen Turun ammattikorkeakoululle sekä sirkuksen ja nukketeatterin suuntautumisvaihtoehtojen säilyminen esittävän taiteen koulutusohjelmassa”, kaupunginhallituksen päätöksessä todetaan.

TANSSISTA HYVINVOINTIPALVELUJA

Tanssin soveltava käyttö on lisääntynyt voimakkaasti viime aikoina. Tanssilähtöisillä palveluilla tarkoitetaan tanssin käyttöä eri asiakasryhmien tarpeisiin. Tanssin keinoin voidaan tuottaa hyvinvointia monenlaisille ryhmille ja yhteisöille. Kulttuurialan hyvinvointipalvelujen kehittämiseen ja tarjoamiseen voivat yhdistykset hakea nyt myös rahoitusta.

Turkulainen tanssitaiteilija Kaisa Koulu on kehittänyt luovasta tanssista ammentavan palvelutuotteen allergialapsille. Yhteistyössä hoitoalan ammattilaisten kanssa toteutetussa Kuulas kutina –tanssiprojektissa lapset tanssivat esiin ihon tuntemuksia. Tanssin kautta sietämättömät kutinat saavat kyytiä. Projektista syntyi opetusvideo ja koulutuspaketti lääkäreille ja allergialasten vanhemmille. Tuotteella on ollut kysyntää Italiassa ja Brasiliassa asti. Lue lisää Koulun työstä allergialasten parissa YLE:n Akuutin sivuilta.

Tanssitaiteilija Jonna Aaltosen Turun Ruusukorttelin palvelukeskuksessa talvella 2010 toteuttama PolvennostoSeikkailu on toinen hyvä esimerkki tanssilähtöisistä palveluista. Aaltosen kehittämä liikelähtöinen elämäntaitotyöpaja vahvistaa arjen hyvinvointia. Neljään kertaan järjestettyyn tapahtumaan osallistui palvelukeskuksen asiakkaita, lähiympäristön vanhuksia ja osa henkilökuntaa. Tapahtuma innosti mukaan myös niitä, jotka eivät olleet aikaisemmin osallistuneet palvelukeskuksen aktiviteetteihin, kuten liikuntahetkiin. Aaltoselle kokemus antoi uutta perspektiiviä omaan tanssijuuteen ja elämään.

Läntisessä tanssin aluekeskuksessa ollaan kehittämässä Aaltosen seikkailusta palvelutuotetta eri kohderyhmille: hoitoalalle, kouluille, työyhteisöille. Lisäksi aluekeskus on yhteistyössä Koulun kanssa käynnistämässä palvelukonseptin muistisairaiden hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Myös Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksessa on kuluneen kevään aikana tarjottu tanssilähtöisiä hyvinvointipalveluja vanhuksille mm. Hankasalmen kahdessa palvelutalossa, sairaalan vuodeosastolla ja kunnan muissa tiloissa. Lisäksi aluekeskus tarjoaa yrityksille työhyvinvoinnin edistämiseen tyky-paketteja lisäämään yhteishenkeä, kokonaisvaltaista hyvinvointia, työssä jaksamista ja luovuutta työyhteisöissä.

Tanssialan yhdistykset voivat nyt yhteistyössä keskenään hyödyntää Euroopan sosiaalirahaston rahoitusohjelmaa tanssilähtöisten hyvinvointipalvelujen tarjonnan kehittämiseen. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimassa valtakunnallisessa kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalan kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana –kehittämisohjelmassa järjestetään seuraava hakukierros 3.-29.10.2010. Hankesuunnitelmien valmistelu kannattaa kuitenkin käynnistää jo kesän aikana, koska yhteistyöneuvottelut kestävät usein ennakoitua kauemmin.

Kehittämisohjelmaan valittavien pilottihankkeiden tulee selvästi kehittää kunnan ja/tai yritysten kanssa tehtävää yhteistyötä hyvinvointipalveluihin liittyen. Hankkeilla tulee olla valtakunnallista ulottuvuutta, joka voi syntyä esimerkiksi useamman toimijan testatessa yhtä tai useampaa palveluideaa eri kunnissa tai esimerkiksi toimijoiden välisenä yhteistyönä sekä kokemusten ja hyvien käytäntöjen vaihtona, joka ulottuu useamman maakunnan alueelle. Lisätietoa hankehausta: ylitarkastaja Marika Lindroth, Lapin ELY-keskus, puh. 040 707 3003, marika.lindroth(at)ely-keskus.fi .Hankehakemukset tehdään sähköisesti EURA2007 –järjestelmässä ja osoitetaan Lapin ELY –keskukselle.

Luovuus ammatillisissa käytännöissä: osallistavaa teatteria johtajille

Moniammatillisen johtamisen haasteena on laajasti moniammatillisten taitojen ja arvojen osaaminen. Kyse on ammatillisten kulttuureiden välisistä eroista ja niiden tunnistamisesta. Luovuus ammatillisissa käytännöissä –tutkimusverkoston tapaamisessa Englannissa esiteltiin taidelähtöisiä keinoja kehittää eri ammattikulttuureiden välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä.

Luovuus ammatillisissa käytännöissä: tutkimuskeskus ja verkosto

Olin torstaina 18.2.2010 Warwickin yliopiston CAPITAL (Creativity and Performance in Teaching and Learning) –centressä puhumassa ammatillisen osaamisen vahvistamisesta ja toiminnan kehittämisestä teatteri- ja keholähtöisillä menetelmillä osana luovaa taloutta. Luovuus ammatillisissa käytännöissä –tutkimusverkoston tapaamisen järjesti Lontoon City yliopiston monialainen tutkimuskeskus Centre for Creativity in Professional Practice. Monialaisuus, alojenvälisyys, poikkialaisuus, epäalaisuus ja alojenvastaisuus ovat uuden tutkimuskeskuksen fokuksessa, kertoivat professori Clive Holtham ja tutkimuskeskuksen johtaja Roger Neill.

Verkostotapaamisen monista puheenvuoroista jäi erityisesti mieleeni Chesterin yliopiston tapausesimerkki moniammatillisen johtamisen kehittämisestä osallistavan teatterin keinoin.

Osallistava teatteri näkökulmia avaavana tilana

Chesterin yliopiston kasvatuksen ja lastenpalvelujen tiedekunnassa työskentelevät professorit David Cracknell ja Alan Owens käyttävät osallistavaa teatteria moniammatillisten johtajien kouluttamiseen. Osallistava teatteri on teatterin muoto, jossa yleisö on aktiivisessa vuorovaikutuksessa esiintyjien kanssa ja osallistuu esityksen muotoutumiseen. Työssään Cracknell ja Owens soveltavat myös hybriditeettiteoriaa ja kolmannen tilan teoriaa oppimiseen, kehittämiseen ja luovuuden käyttöönottoon.

Jälkikolonialistiseen ajatteluun sijoittuvat hybriditeettiteoria ja kolmannen tilan teoria haastavat valtakulttuurin, vakiintuneet puhetavat, merkitykset ja käytänteet. Kolmannessa tilassa avautuu mahdollisuus eri kulttuuritaustaisille ihmisille löytää yhdessä asioille uusia tulkintoja ja toimintatapoja.

Osallistavan teatterin keinoin on mahdollistaa luoda esteettinen “kolmas” tila, jonka elementit stimuloivat uuden etsintää, tiedon tuottamista, ajattelun prosesseja, kokemuksellisten tilanteiden ja puhetapojen tunnistamista sekä kokemuksellista oppimista, Cracknell ja Owens kertoivat.

Beckyn tapaus lastensuojeluviranomaisille ratkaistavaksi osallistavan teatterin keinoin

Esimerkkinä osallistavasta teatterista pohdintaa ja keskustelua herättävänä kolmantena tilana Cracknell ja Owens esittelivät lastensuojeluviranomaisille kirjoitetun fiktiivisen näytelmän 15-vuotiaasta Beckyn ongelmatilanteesta. Näytelmän tarkoituksena oli saada moniammatillinen ryhmä keskustelemaan keskenään ja lisäksi myös tunnistamaan keskustelun synnyttämiä “tiloja” ja niissä puhuvia erilaisia “ääniä”.

Näytelmän juoni etenee jokseenkin seuraavanlaisesti: Sielunhoitoa Beckylle tarjoava luokanopettaja herra Right saa kuulla Beckyn olevan mahdollisesti raskaana. Becky pelkää kertoa asiasta kotona isälle. Herra Right lupaa Beckylle, että hän hoitaa asian keskustelemalla asiasta Beckyn äidin kanssa. Seuraavassa kohtauksessa Beckyn on äitinsä kanssa tapaamassa herra Rightiä koulussa. Right saa tietää Beckyn isän olevan koululautakunnan puheenjohtaja. Äiti käskee opettajaa pysymään erossa perheen sisäisistä asioista, jotka heillä hoidetaan itse. Äidin puheesta käy ilmi, että Beckyn poikaystävä on täysi-ikäinen. Herra Right tajuaa, että asiasta on tehtävä virallinen ilmoitus. Perjantaina iltapäivällä Herra Right soittaa ja raportoi asiasta päivystävälle sosiaalivirkailijalle. Kolmannessa kohtauksessa Herra Right tulee töihin maanantaina. Hänelle kerrotaan Beckyn olevan sairaalassa otettuaan yliannostuksen lääkkeitä. Asia on lisätty asialistalle keskusteltavaksi iltapäivän sosiaaliviranomaisten kanssa. Ennen palaveria tulee tieto, että Becky jää henkiin. Hän ei ole raskaana, mutta hänelle voi jäädä pysyvä maksavaurio. Becky on tilanteesta ahdistunut.

Jokaisen kohtauksen jälkeen näytelmä keskeytettiin. Katsojat jaettiin ryhmiin keskustelemaan näkemästään. Heille esitettiin kysymyksiä, jotka panivat heidät pohtimaan aihetta eri näkökulmista: Mitä näistä roolihahmoista voidaan oppia? Miten kohtaus voidaan tulkita? Mitä olisit itse tehnyt toisin? Mitä riskejä tähän liittyy? Omasta ammatillisesta näkökulmastasi arvioi, mitä seuraavaksi tapahtuu? Tahallisen epämääräiseksi jätetty kertomus piti sisällään aukkoja ja murtumia, jotka täyttyivät keskusteluissa lastensuojeluviranomaisten tiedolla ja arvioilla. Ryhmien välinen vuoropuhelu teki näkyväksi eri tulkintoja ja toimintaehdotuksia, Cracknell ja Owens kertoivat.

Lopuksi esitettiin näytelmän viimeinen kohtaus, jossa paltaan ensimmäisen päivän aamuun. Käy ilmi, että Becky on jo kertonut äidille mahdollisesta raskaudesta. Äiti hokee kauhuissaan, miten asiasta kerrotaan isälle. Koko kohtauksen ajan äiti puhuu walesin kieltä, jolloin Becky hermostuu ja huutaa, “Etkö tajua mitä hän tekee meille?” Kohtauksen jälkeen katsojille esitetään kysymys, “miten arvioihisi ja toimintaasi olisi vaikuttanut, jos olisit tiennyt tämän jo esityksen alussa?”

Osallistavan teatterin keinoin toteutetun työpajan tarkoituksena oli saada moniammatillinen joukko ammattilaisia määrittelemään uusiksi oman moniammatillisen yhteisönsä toiminnan tavoitteita. Keskeisenä pointtina työpajassa oli, että osallistujien ei annettu ensimmäiseksi keskustella tavoitteista, mikä olisi helposti voinut johtaa eri ammattikuntien, puhetapojen ja arvohierarkioiden välisiin jännitteisiin, kiistoihin ja ohipuhumiseen. Keskustelun ja verkostoitumisen lähtökohdaksi otettiin sen sijaan yhteisesti jaettu kokemus. Sen purkaminen yhdessä auttoi osallistujia ymmärtämään moniammatillisen johtamisen haasteita sekä eri näkökulmien huomioimisen välttämättömyyttä monniammatillisissa tehtävissä. Työpajan osallistuvia ylempiä virkamiehiä pyydettiin välillä myös esittämään näytelmässä eri rooleja. Harjoitus auttoi heitä näkemään asian haasteellisuuden eri näkökulmista, Cracknell ja Owens kertoivat.

Luovuudesta osaamista ja hyvinvointia englantilaisissa kouluissa

Englannin alahuoneen koulutus- ja taitokomiteassa todettiin joitakin vuosia sitten, että luovuus sisältyy parhaimpien koulutusten ytimeen. Olin äskettäin Kolmas Lähde –hankkeessa viikon verran Englannissa tutustumassa uuteen kansalliseen Creativity, Culture and Education –organisaatioon (CCE) ja luovan oppimisen Creative Partnerships –ohjelmaan.

CCE:n perusajatuksena on, että taide- ja kulttuurikokemukset voivat tukea nuorten pyrkimyksiä, saavutuksia ja elämänmuutoksia. Vuodesta 2009 vuoteen 2011 CCE investoi yli 100 miljoonaa puntaa julkisia varoja lasten ja nuorten kulttuuriohjelmiin Englannissa, kertoo CCE:n ylijohtaja Paul Collard.

Luovasta kumppanuudesta luovaan asenteeseen

Creative Partnerships on hallituksen vuonna 2002 käynnistämä luovan oppimisen keihäänkärki. Ohjelma ylläpitää innovatiivisia ja pitkäkestoisia kumppanuuksia koulujen ja luovien alojen ammattilaisten kuten taiteilijoiden, esiintyjien, arkkitehtien, multimedian kehittäjien ja tutkijoiden välillä.

Englannissa opettajat näkevät oppimisen liian usein tunteista riippumattomana toimintana. Lasten ja nuorten emotionaalisen lukutaidon kehittäminen on kuitenkin tärkeää. Heidän pitää saada nähdä oman opettajansa nauttivan siitä, mitä tekee, huomauttaa Collard.

Tutkimukset osoittivat luovuuden olevan opittua käyttäytymistä, kertoo Collard. Koska nuoret oppivat mallista, piti opettajien toimintaan saada lisää luovuutta. Luovien ammattilaisten vetämissä projekteissa opettajat pääsevät näkemään luovan asenteen ja luovien työmenetelmien vaikutukset ja tulokset. Vähitellen he oppivat myös itse työskentelemään luovemmin, Collard toteaa.

Creative Partnerships –ohjelman kumppanuudet inspiroivat nuoria, opettajia ja luovia ammattilaisia haastamaan omat työtapansa ja testaamaan uusia ideoita. Luovissa projekteissa nuoret kehittävät taitojaan, joita he tarvitsevat menestyäkseen työelämässä ja laajemmin yhteiskunnassa. Ohjelma kattaa 4:stä 16:een ikävuodet. Ohjelma ei tarjoa valmiita ratkaisuja vaan resursseja, asiantuntemusta ja kokemusta, joiden avulla ohjelmaan osallistuville kouluille räätälöidään suunnitelmat ja projektit paikallisiin tarpeisiin.

Alunperin ohjelma suunnattiin kaikkein köyhimmillä alueilla toimiville kouluille. Kun koulujen muutoshaasteet eri puolilla maata tunnistettiin, ohjelmaa laajennettiin. Ohjelmaa toteutetaan paikallisten toimijaverkostojen kautta. Niiden välityksellä ohjelma ulottuu kouluihin lähes jokaiseen paikallisen kouluviranomaisen alueella. Ohjelman puitteissa on vuodesta 2002 tähän päivään toteutettu yli 8 500 projektia, joihin on osallistunut lähes miljoona nuorta, yli 90 000 opettajaa yli 54 000 vanhempaa ja lähes 6 500 luovien alojen organisaatiota.

Luovuus onnistumisen mahdollistajaksi

Creative Partnerships –ohjelmalla halutaan varmistaa, että kaikilla nuorilla Englannissa on mahdollisuus monipuolisiin kulttuuri- ja taidekokemuksiin. Ohjelman avulla rikastutetaan nuorten elämää, vahvistetaan heidän itsetuntoa ja avataan luovuuden portteja.

Luovuus mahdollistaa asioiden rohkean yhdistelyn, uudet innovaatiot, ongelmaratkaisun, taitavan viestinnän ja vuorovaikutuksen sekä kriittisen pohdinnan, toteaa Collard. Työnantajat edellyttävät näitä taitoja nykyään yhä enemmän. Luova oppiminen voimaannuttava nuoret näkemään muutoksen mahdollisuudet ja antaa heille niin motivaation kuin luottamuksen viedä läpi positiivisen muutoksen. Mahdollisuuksien näkeminen motivoi nuoret oppimaan ja pyrkimään kohti tavoitteitaan.

Creative Partnerships –ohjelma edellyttää nuorten kokonaisvaltaista osallistumista omaan luovaan oppimiseensa. Nuorten halutaan ottavan vastuuta omasta oppimisestaan osallistumalla aktiivisesti oman oppimisensa ohjaamiseen ja muokkaamiseen sekä koulutoiminnan kehittämiseen.

Kolme alaohjelmaa ja niiden rahoitus

Creative Partnerships -ohjelma jakautuu kolmeen alaohjelmaan: Schools of Creativity, johon valitaan vastuullisia ja ulospäin suuntautuvia kehittäjäkouluja; Change Schools –ohjelmaan valitaan kolmeksi vuodeksi kouluja, jotka sitoutuvat rakenteelliseen muutokseen, jossa kehitetään koulun eetosta, tahtotilaa ja luovaa työskentelytapaa, Enquiry Schools –ohjelmaan valitaan 1 200 koulua, jotka sitoutuvat ratkaisemaan rajattua kysymystä tai haastetta vuoden aikana. Kolmelle alaohjelmalle on yhteistä se, että ne kaikki edellyttävät niin lasten kuin henkilöstön aktiivista osallistumista yhteistyöhön ulkopuolisen luovan toimijan kanssa.

Change Schools –ohjelmassa koulut saavat toimintansa kehittämiseen 20 000 puntaa vuodessa kolmen vuoden ajan. Enquiry Schools –ohjelmassa koulu saa vuodeksi 4 000 puntaa luovan projektin toteuttamiseen. Koulut käyttävät rahoituksen luovien agenttien ja toimijoiden palkkioihin sekä projektin muihin kuluihin.

Aikaisemmin kouluja rahoitettiin 100 prosenttisesti. Nykyään kouluilta vaaditaan omia investointeja; 25 prosentin omarahoitusosuus on kannustanut kouluja sitoutumaan muutokseen ja menestymään. Arviointi ja laadun seuranta ovat sisäänrakennettuina ohjelmissa. Oppimisen reflektointi yhdessä nuorten kanssa nähdään tärkeänä osana oppimista ja toiminnan kehittämistä.

Ohjelmaan haku ja valintaprosessi

Haku ohjelmaan tapahtuu vuosittain. Nykyään haku ja koko valintaprosessi toteutetaan sähköisesti Internetissä.

Koulut valitaan mukaan paikallisen kilpailutuksen kautta valtakunnallisesti yhtenäisten kriteerien pohjalta. Creative Partnerships –ohjelman paikallisilla organisaatioilla on kumppaneita, joiden kanssa kehitetään paikallisiin tarpeisiin vastaavia lisäkriteereitä koulujen valintaan. Esimerkiksi Nottinghamin alueella ohjelmassa painotetaan sosiaalisia ja taloudellisia puutteita. Cumbrian maaseudulla on puolestaan huomioitu eristäytyneisyys.

Uteliain mielin kohti luovia ekosysteemejä

Creative Partnerships –ohjelmassa työ alkaa kehittämissuunnitelmasta, missä avataan koulun kehittämisen tärkeimmät painopisteet. Kouluja voidaan auttaa kehityssuunnitelman luomisessa tai jo olemassa olevasta kehittämissuunnitelmasta valitaan teema, jota työstetään luovassa projektissa. Projekti voi paneutua esimerkiksi puhe- ja kuuntelutaitojen kehittämiseen alakoulussa tai maantieteen opetussuunnitelman elävöittämiseen yläkoulussa. Joissakin projekteissa koulutyöstä syrjäytyneitä poikia on innostettu takaisin koulun penkille.

Tavoitteena on sellaisen “ekosysteemin luominen, missä luovuus kukoistaa”, toteaa toiminnanjohtaja Chris May, Curious Minds –organisaatiosta, Curious Minds on yhteiskunnallinen yritys, joka toteuttaa Creative Partnerships –ohjelmaa Lancashiren alueella Luoteis-Englannissa. Sen päämääränä on lasten ja nuorten sekä heidän ympäristönsä hyvinvoinnin parantaminen. Organisaatio vahvistaa lasten ja nuorten sosiaalista pääomaa kokonaisvaltaisesti.

Haasteet ovat valtaisat, sillä lähialueelta löytyy paikkakuntia, joissa työttömyyttä koetaan jo neljännessä sukupolvessa, kertoo May. Erityisenä huomion kohteena ovat nuoret miehet, joiden itsemurhaluvut alueella ovat korkeat.

Ammattilaiset luovuuden, vuorovaikutuksen ja emotionaalisen lukutaidon välittäjinä

Koulun ulkopuolisten luovien ammattilaisten rooli on keskeinen Creative Partnerships –ohjelman projekteissa. Ohjelman kautta työllistyy yli 500 erikoiskoulutuksen saanutta luovaa agenttia: taiteilijoita, tutkijoita, arkkitehtejä, muotoilijoita, esiintyjiä, keksijöitä jne. He auttavat kouluja yksilöllisten suunnitelmien laatimisessa ja paikallisiin tarpeisiin vastaavien projektien toteutuksessa.

Luovien toimijoiden lapsiin kohdistuvat odotukset eroavat opettajien odotuksista. Siksi tavoitteet uskalletaan asettaa korkealle ja lapset motivoituvat ottamaan haasteen vastaan. “Opettajat tyypillisesti aliarvioivat lasten kykyä ymmärtää monimutkaisia käsitteitä” toteaa Chris May.

Creative Partnerships -ohjelmassa halutaan huomioida oppimisen sosiaaliset ja emotionaaliset näkökulmat. Pari vuotta sitten Suomessa vieraillut May muistelee, miten hänen tapaamansa suomalaiset olivat jo silloin huolissaan yhteiskunnassa yhä kovemmaksi muuttuvan suorittamisen ja eteenpäin pyrkimisen hinnasta.