Luovuus voimaantumisen lähteenä

Luovuudesta puhutaan nykyään kaikkialla. Luovan työn ja uusien innovaatioiden merkitys kansantalouden kilpailukyvylle on ollut tapetilla läpi viime vuosikymmenen. Suomessa luovuuden ja luovan talouden kehittämiseen on investoitu huomattavasti resursseja 2000–luvulla. Viimeksi luovuus nousi voimakkaasti esiin Tulevaisuusvaliokunnan toukokuussa julkaisemassa raportissa Tulevaisuuden kulttuuriosaajat – Näkökulmia moderniin elämään ja työhön.

Pari viikkoa sitten olin puhujana Sitran julkisjohtamisen koulutusohjelmassa aiheena Luovuus voimaantumisen lähteenä. Miksi luovuudesta puhutaan nykyään niin paljon?

Julkisjohtamisen kurssilaiset innostuivat vaihtamaan ajatuksiaan luovuudesta voimaantumisen välineenä.

Nykykeskustelussa luovuus nähdäänkin menestymisen mahdollistajana tulevaisuudessa. Samalla kun korkean tason visiot linjaavat Suomen menestystekijöiksi tietoa, lisääntyvää osaamista ja luovuutta, uhkakuvana nähdään kehityksestä putoaminen, jos luovaa osaamista ei osata ottaa käyttöön yhteiskunnassa tai sen tarjoamiin mahdollisuuksia ei ymmärretä tarttua liike-elämässä. Tuntuukin siltä, että luovuuden haluttaisiin tarttuvan kaikkeen ja kaikkiin.

Väitetään, että luovuutta esiintyy kaikilla elämänaloilla. Toisaalta ajatellaan, että se liittyy usein johonkin erityisalaan kuten taiteisiin. Lisäksi väitetään, että luovuudella on yhteisöllinen perusta, joka on aina jonkin yhteisön määrittämää ja arvottamaa. Todella luovat ajatukset, ideat ja innovaatiot joutuvatkin usein kohtaamaan erilaisuuden tulikokeen.

Mikä ihmeen luovuus?

Minkälaisesta luovuudesta haluamme puhua, kun puhumme luovuudesta? Puhummeko silloin luovasta jumalallisena hulluudesta kuten Socrates antiikin Kreikassa? Vai puhummeko ihmisen parempaa minää ja hänen luovia voimiaan suojelevasta Genius nimisestä henkiolennosta kuten antiikin Roomassa. Ehkä puhumme romantiikan ajan luovuudesta runoilijan herkän sielun kykynä saada kiinni jumalallisista tai mystisistä tuulista tai visioista. Vai puhummeko impressionistisesta taidosta ilmaista, miten koemme ympäröivän maailman? Vai puhummeko ekspressionistisesta taidosta ilmaista tunnekokemuksiamme? Vai puhummeko siitä, miten psyyken tiedostamattoman dynamiikka oksentaa sisäisen mielenmaiseman kanvakselle? Vai puhummeko siitä, miten yhteiskunnalliset jännitteet synnyttävät luovan dynamiikan eli tarpeen tehdä näkyväksi luokkaristiriidoista johtuvaa vääryyttä? Vai puhummeko kyvystä tarkastella asioita useasta näkökulmasta samanaikaisesti ja yhdistellä erilaisia tietoja toisiinsa uutta synnyttäen? Vai puhummeko luovuudesta kaikille kuuluvana oikeutena eli siitä, että jokaisella tulisi olla oikeus toteuttaa itseään lapsenomaisen ennakkoluulottomasti unohtaen itsekritiikin ja itsestään selviltä tuntuvat ‘totuudet’. Vai puhummeko myyttisestä vapaudesta toimia kaikista kytköksistä irrallaan? Vai tarkoitammeko luovuudella nimen omaan luovaa joutenoloa – aikaa ja tilaa pohtia ja kokeilla asioita?  Vai puhummeko taiteita laajemmasta kyvystä kyseenalaistaa asioita tai lähestyä niitä kekseliäästi päämääränä ongelmien ratkaisu? Vai puhummeko kyvystä tuottaa jotain uutta ja yllättävää, joka manifestoituu esimerkiksi uusina käytäntöinä, tuotteina, ideoina, tulkintoina tai merkityksinä? Vai tarkoitammeko luovuudella epätodennäköisten yhteyksien oivaltamista ja yllättävien yhdistelmien kokeilua?

Tunnistatko itsessäsi luovuuden?

Tässäpä sinulle testi. Tunnistatko itsessäsi jotakin seuraavista piirteistä? Luovasti toimivan henkilön on nimittäin väitetty:

• näkevän maailman suhteellisena ja asiayhteydestä riippuvana: haastaa ajatukset maailmasta universaalina ja absoluuttisena;
• olevan kiinnostunut lukuisista toisiinsa liittyvistä ja erillisistä alueista;
• olevan tulevaisuussuuntautunut elisuhtautuu muutokseen optimistisesti ja ymmärtää muutoksen arvokkaana kehitysmahdollisuutena;
• välttävän standardoituja ongelmaratkaisun muotoja;
• lähestyvän ongelmia useasta näkökulmasta;
• testaavana vaihtoehtoisia lähestymistapoja yrityksen ja erehdyksen menetelmällä;
• ymmärtävän oppimisen osaksi luovuutta
• luottavan itseensä ja omaan arvostelukykyynsä.

(Brookfield 1987; Uusikylä & Piirto 1999; Gauntlett 2007).

Entä sitten voimaantuminen?

Voimaantumisen nähdään olevan ihmisestä itsestään lähtevä prosessi. Kyseessä on sisäisen voimantunteen kokemuksesta ja tämän tunteen kehittämisestä (Heikkilä-Laakso & Heikkilä 1997). Se ymmärretään itseymmärryksen kasvuna, henkisenä vahvistumisena ja toimintakykyisyyden lisääntymisenä (Korhonen 1997). Itsensä kykeneväksi tunteminen nähdään osaksi voimaantumisen prosessia (Ruohotie 1998). Voimaantuminen liittyy keskeisesti identiteetin kysymykseen. Kuten brittiläissyntyinen filosofi Alasdair MacIntyre on kirjassaan Beyond Virtue todennut, “Pystyn vastaamaan kysymykseen ’mitä minun tulisi tehdä?’ ainoastaan, jos sitä ennen voin vastata kysymykseen ’minkälaisesta tarinasta tai tarinoista löydän itseni osallisena?’”

Voimaannuttamisella puolestaan tarkoitetaan voimaantumisen prosessin tukemista ja kannustamista tarjoamalla esimerkiksi keinoja voimaantumisprosessin avuksi (Ojanen 1993). Voimaannuttaminen voidaan ymmärtää myös valtuuttamisena, jolla tarkoitetaan ”vallan luovuttamista, toiminnan ja aloitteellisuuden sallimista, resurssien antamista ja luottamusta” (Ruohotie 1998: 28).

Luovat ja taidelähtöiset lähestymistavat voivat tukea voimaantumisen prosessia. Esimerkiksi brittiläinen median ja viestinnän professori David Gauntlett (2007) on todennut niiden muun muassa:

• rohkaisevat kohtaamaan haasteita ja etsimään ratkaisuja aktiivisesti
• rohkaisevat näkemään toisin: haastamaan itsestäänselvyyksiä ja kyseenalaistamattomia ’totuuksia’
• kannustavat tutkimaan tuntematonta ja kokeilemaan epätodennäköisiä yhdistelmiä
• vahvistavat lateraalia ajattelukykyä: kyky vaihtaa käsitteitä ja lähestymistapoja ongelmaa tarkasteltaessa
• vahvistavat divergenttiä ajattelua: eri suuntiin virtaavat ajatukset; kyky pohtia useita ratkaisumalleja
• mahdollistavat oman minän voiman ja kykyjen täysimääräisen kokemisen
• mahdollistavat kollektiivisen voiman ja yhteisöllisyyden kokemisen yhteistyössä toisten kanssa
• vahvistavat epävarmuuden sietoa.

Lue lisää voimaantumisesta ja voimaannuttavasta johtajuudesta Sitran Uusi johtajuus –ohjelman verkkosivuilta.

Lataa blogiartikkelinLuovuus_voimaantumisen_lähteenä_viitteet.

Consider it solved!

Vuosi sitten julkaistun maabrändityöryhmän loppuraportissa peräänantamattomuus – suomalainen sisu – todetaan suomalaisten yhdeksi keskeiseksi vahvuudeksi: “Me emme pelkää oudoiltakaan kuulostavia haasteita, vaan olemme parhaimmillamme silloin, kun tilanne näyttää mahdottomalta. Ja silloin kun hätä iskee, on luontevaa kysyä, onko paikalla yhtään suomalaista” (s. 35).

Raportissa korostetaan myös ainutlaatuisen kulttuurimme vahvuuksia ja mahdollisuuksia: “Kulttuuri on niin keskeinen osa identiteettiämme, että se on voimakkaasti läsnä kaikissa keskeisissä vahvuuksissamme” (s. 29) kuten asioiden toimivuudessa, suhteessamme luontoon ja koulutuksessamme.

Maabrändityöryhmän haaste Suomelle on, että suomalaiset kehittyvät maailman parhaiksi ongelmien ratkaisijoiksi toimivuuden, luonnon ja koulutuksen alueilla. Kun monimutkaisiin ongelmiin etsitään ratkaisuja, haasteena on, miten mahdollistetaan vuoropuhelu ja ymmärtäminen eri kulttuuritaustaisten ihmisten välillä esimerkiksi moniammatillisissa työryhmissä. Asia josta puhutaan voi näyttäytyä varsin monenlaisena, kun sitä tarkastellaan eri tulokulmista käsin. Ennakko-oletukset, painotukset, tieto ja arvot vaihtelevat tulokulmasta riippuen.

Suomessa on viime vuosina tehty erinomaista kehittämistyötä teatterilähtöisten menetelmien soveltamiseksi eri toimialoilla erilaisten ongelmien näkyväksi tekemiseen ja luovien ratkaisujen löytämiseen. Osallistavat teatterilähtöiset menetelmät – esimerkiksi prosessidraama ja forum-teatteri – tarjoavat keinoja luoda eri osapuolien välille sellaisen tilan, joka stimuloi uuden etsintää, tiedon tuottamista, ajattelun prosesseja, kokemuksellisten tilanteiden ja puhetapojen tunnistamista, kokemuksellista oppimista ja ratkaisujen etsintää.

Is there a practitioner of applied theatre on board? Consider your problem solved!

Hyvin muotoiltua

Ollessani joitakin aikoja sitten Kööpenhaminassa käynnistämässä ENCEPA:a (European Network for Continuing Education in Performing Arts –verkostoa) piipahdin Danish Design Centerissä. Esillä olevassa +10 Forecast –näyttelyssä esiteltiin tanskalaisen muotoilun viimeaikaisia trendejä sekä niitä ominaisuuksia, joilla on paljon vaikutusta tulevina vuosina.

Näyttelyä kierrellessäni oivalsin, miten muotoilu ei ole enää pelkästään taideteollisuuteen ja tuotesuunnitteluun liittyvä osaamisen alue. Nykyään muotoilun ajatuksia hyödynnetään eri toimialoilla, kun haetaan menestyviä ratkaisuja viestintään, palveluihin, organisaation rakenteisiin ja niin edelleen.

Näyttelyssä oli nostettu esiin kymmenen hyvää muotoilua koskevaa ominaisuutta, jotka kuvastavat muotoilun moniulotteisuutta ja muotoiluosaamisen laajoja soveltamisaloja. Hyvän muotoilun nähtiin innovatiivisena, rehellisenä, vastuullisena, esteettisenä, käyttäjäsuuntautuneena, kestävänä, intuitiivisena, käytännöllisenä, stailattuna ja hyvänä bisneksenä.

Ilahduin, kun huomasin, että monet näistä ominaisuuksista on sisäistetty Kokoksen teatterilähtöisissä asiantuntijapalveluissa. Räätälöimme palvelumme yrityksille asiakas- ja tarvelähtöisesti. Osallistavilla ja teatterilähtöisillä menetelmillä autamme asiakasta vuorovaikutuksessa herkän havainnoinnin ja kuuntelun kautta intuitiiviseen asioiden tunnistamiseen ja luovien ratkaisujen kehittämiseen. Tavoitteenamme on ammentaa esittävien taiteiden perinteistä, viimeisimmästä kehityksestä ja sovelluksista käytännön ratkaisuja, joista asiakas saa kestävää hyötyä ja kilpailuetua.

Jäin pohtimaan, ovatko edellä mainitut kymmenen ominaisuutta nimenomaan muotoiluun liittyviä. Voisiko niistä puhua yleisemmin hyvän palvelun ominaisuuksina?

Terveisiä Essenistä: kulttuuripääkaupunkivuoden investointien kestävyydestä

Kulttuuripääkaupunkivuoden investoinnit ovat merkittäviä. Niillä saadaan aikaan kulttuurisia, yhteiskunnallisia ja taloudellisia vaikutuksia. Siksi investointien halutaan kantavan pitkälle tulevaisuuteen. Kestävyydellä on merkitystä.

Olin perjantaina Essenissä fasilitoimassa Suomen Saksan-instituutin seminaaria Wandel durch Kultur — Was bleibt? RUHR 2010 und Turku 2011 im Dialog. Seminaarissa keskusteltiin kulttuurin yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta vaikuttavuudesta sekä kulttuurin merkityksestä kaupunkisuunnittelussa. Keskeisenä teemana oli kulttuuripääkaupnkivuoden kulttuuri-investointien kestävyys Turussa ja Ruhrin alueella.

Kulttuuripääkaupunki –hankkeessa kehittynyt arvokas infrastruktuuri pitää saada palvelemaan yleisöjä ja kulttuuritoimijoita tulevaisuudessakin. Näkisin, että investointien kestävyydellä on merkitystä Turulle ja Varsinais-Suomelle myös sosiaalisen ja taloudellisen hyvinvoinnin näkökulmista. Strategisella ja luovalla suunnittelulla Turku 2011–säätiö ja Turun kaupunki voivat varmistaa kulttuuri-investointien hyvinvointivaikutusten jatkumisen sekä luovan ekologian ja luovan ekosysteemin kehittymisen, mikä on luovan talouden positiivisen kehityksen ja kasvun edellytys.

Tapahtumassa kulttuuripääkaupunkisäätiön toimitusjohtaja Cay Sevón puhui kulttuurin hyvinvointivaikutuksista. Konkreettisina esimerkkeinä Tuuli Koponen esitteli KUVA – Kulttuuria vanhusten arkeen –projektin, jossa Turun kaupungin sosiaali- ja terveystoimi ottaa osaksi hoidon kokonaisuutta kulttuurisuunnitelman vanhusten ympärivuorokautisissa hoitopaikoissa. Heini Parkkunen esitteli Kulttuurikuntoilun keskuspuisto –hankkeen, joka tuo Aurajoen rantamille ja kaupunkitilaan käyttötaideteoksia, kulttuurikuntoilureittejä, melontaa ja soutua, tapahtumia sekä Unelmapuiston. Pilvi Kuitu puolestaan esitteli Taikalamppu –hankkeen Sytyke –projektia, jossa muun muassa toteutetaan sirkustyöpajoja koululaisille.

Ruhr.2010 GmbH:n toimitusjohtaja Professori Oliver Scheytt puhui kestävyyden käsitteestä korostaen kulttuuripääkaupunki –hankkeen pitäaikaisvaikutuksia, jotka liittyvät kaupungin brändiin, imagoon ja identiteettiin. Kalle Euro ja Sampo Ruoppila puolestaan tarkastelivat kulttuurin merkittävyyttä luovan talouden ja kaupunkisuunnittelun näkökulmista.

Seminaaripäivän paneelissa Sevón, Sheytt Euro ja Dortmundin kaupungin kulttuuripalveluiden johtaja Kurt Eichler yhdessä yleisön kanssa keskustelivat luovan talouden systeemeiden monimutkaisuudesta. Keskustelun tulemana oli, että inhimillinen pääoma – osaavien, luovien ja yrittävien ihmisten toimintaa tuottava yhteistyö – on luovan talouden keskeisin resurssi.

Luovaa osaamista tarvitaan yhä enemmän työelämässä myös taidealojen ulkopuolella. Luovan osaamisen vahvistaminen yhteiskunnassa edellyttää luovuuden kehittymisen tukemista. Kyse on luovan asenteen ja maailmankatsomuksen leipomista sisään oppimisen prosesseihin päiväkodista läpi kouluasteiden ja työelämässä osana elinikäisen oppimisen periaatetta. Kaikkien mukaan ottaminen, ihmisten voimaannuttaminen ja syrjäytymisen ehkäisy ovat keskeisiä tavoitteita luovien ekologioiden kehittymisen näkökulmasta, sillä moninaisuus tuottaa kulttuurista rikkautta, uusia yhdistelmiä ja innovatiivisia fuusioita.

Luovuuden, innovaatioiden ja yritystoiminnan tueksi tarvitaan toimivaa infrastruktuuria. Koulutuksella, neuvonnalla, rahoitusinstrumenteillä ja strategisella kaupunkisuunnittelulla luodaan fyysinen, henkinen ja sosiaalinen ympäristö, joka mahdollistaa luovan ekologian ja luovan ekosysteemin kehittymisen –hyvän pössiksen, joka synnyttää luovan talouden ja vahvistaa sen kehittymistä. Luovassa taloudessa menestyjät eivät ole eristyneitä saaria. Verkottumalla hankitaan kumppanit, joiden kanssa yhteistyö mahdollistaa menestyksen markkinoilla.

Kiitos Suomen Saksan-instituuttiin Anna-Maija Mertensille ja tiimille erinomaisesti järjestetystä seminaarista.

Perussuomalaisten kulttuuripolitiikka seuraa Stalinin ja Hitlerin jalanjälkiä

Perussuomalaiset ovat ottaneet tehtäväkseen suomalaisuuden ja suomalaisten puolustamisen. Nyt he jo määrittelevät, mikä on suomalaisuuden kannalta “oikeaa” taidetta ja mikä ei.

Tämä ei ole mitätön asia – vastaavanlaisia taidepoliittisia linjauksia teki Joseph Stalin Neuvostoliitossa ja Adolf Hitler Saksassa 1930–luvulla.

Perussuomalaisten suomalaisuuspuhe on käsittämätöntä siksi, että se olettaa suomalaisuudella olevan rajatun ytimen, jota tulisi hartaasti kumartaa. Ikään kuin siinä piilisi jokin suuri viisaus, joka auttaisi ratkaisemaan yhteiskunnallisia haasteita globaalissa maailmassa nyt ja tulevaisuudessa.

“Suomalaisuuden” merkitykset ja vivahteet vaihtelevat eri asiayhteyksissä: jääkiekkofanin tuuletusta maailmanmestaruuskisoissa, MTK:n edustajan propagandapuhetta suomalaisen ruoan erityisestä puhtaudesta ja lisäaineettomuudesta, Nokian johtajan laskelmia suomalaisen duunarin työpanoksen hinta-laatusuhteesta, somalinaisen kokemusta suomalaisuudesta viranomaisten kotouttamisprosesseissa ja sitten, kun hänet pahoinpidellään bussipysäkillä, eiralaisrouvan käsitystä suomalaisuudesta, kun hän kävelee polvillaan anelevan romanialaisen kerjäläisen ohi, rekisteröidyssä parisuhteessa elävän homoparin käsitystä suomalaisuudesta lukiessaan yleisönosastokirjoituksia YLE:n homoillan jälkeen, populistipoliitikon vaalipuheita äänimäärien kartuttamiseksi.

Käytännössä suomalaisuusmyyttejä luodaan ja ylläpidetään retorisesti eri näkökulmista lukuisten puhetapojen kautta (esimerkiksi “puhtautta”, “sisua”, “rehellisyyttä” tai “aitoutta” korostavat puhetavat). Jo tämä sinänsä vaikuttaa siihen, että ei ole olemassa – ei ole mahdollista olla – yhtä “oikeaa”  käsitystä suomalaisuudesta. “Todellisen” suomalaisuuden “perustasta” ja “ytimestä” on lukuisia erilaisia, ja myös keskenään ristiriitaisia, tulkintoja.

Ranskalainen filosofi Jacques Derrida sanoisi, että käsitteenä “suomalaisuutta” ei voi saada kiinni ja naulita paikoilleen, koska se – kuten kaikki muutkin käsitteet – on rakentunut kielessä. Siksi “suomalaisuus” väistää viimeisen määritelmän ja lopullisen totuuden pakenemalla sanakirjan sivuille liukumaan yhdestä määritelmästä toiseen – loputtomasti.

Monimerkityksisenä ja saavuttamattomana “totuus” suomalaisuudesta paljastuu puhetavoiksi ja retoriseksi vallankäytöksi. On syytä olla valpaana, kun rajoittavat puhetavat suomalaisuudesta alkavat kasvamaan ja keräämään ääniä. Ne voivat muuttua kansalaisia yhtenäistäviksi teoiksi.

Kuunteleeko taide?

Taide kuuluu kaikille. Mahdollisuus osallistua taiteisiin on osa ihmisoikeuksia, totesi Southbank Centren taiteellinen johtaja Jude Kelly avauspuheenvuorossaan Taking Part –konferenssissa, johon osallistuin Lontoossa äskettäin.

Taide on moniäänistä: osa siitä on ammattilaisten tekemää, osa muiden. Jako “puhtaan” tai “itsenäisen” taiteen ja yhteisötaiteen välillä on teennäinen. “Arts are truly significant only when significant to everyone”, Kelly korosti.

Kelly puhui taide- ja kulttuuriyhdistysten mahdollisuudesta viedä eteenpäin yhteiskunnallista muutosta. Yleisötyössä ensisijaista ei ole taiteiden tuntemuksen levittäminen. Tärkeämpää on, että yhteisötaiteen keinoin annetaan kaikille ihmisille mahdollisuus käsitellä itselle tärkeitä asioita ja ilmaista niitä taiteen keinoin.

Tarinat, joista taide puhuu ovat merkityksellisiä monille yhteisöille. Vastavuoroisuus ei kuitenkaan aina toteudu. Taide ei ole erityisen hyvä kuuntelemaan yhteisöjen puhetta; niitä kehyksiä, joissa toimitaan ja ympäristöjä, joissa asutaan, Kelly pohti.

Kulttuuri- ja taidelähtöisissä palveluissa taiteilijoiden tulisi nimen omaan keskittyä kuuntelemaan ihmisiä ja työskentelemään yhdessä heidän kanssaan. Tällainen lähestymistapa haastaa ajatuksen teoksen tekijästä ja omistajasta.

Taide- ja kulttuurialalla tarvitaankin “taiteen” ja “taiteilijan” käsitteiden uudelleenmäärittelyä ja niiden uudelleenasemointia suhteessa yhteiskuntaan, ehdotti professori Peter Stark, kansainvälisesti tunnustettu kulttuuripolitiikan kehittäjä Etelä-Afrikasta. Taiteilijoina meidän on ajateltava uudella tavalla. Meidän on löydettävä paikka, missä pystymme antamaan sataviisikymmentä prosenttia itsestämme. Omalle mukavuusalueelle jäämisessä ei ole mitään järkeä vain siksi, että siellä on mukavaa, jos se mitä etsitään on toisaalla, Stark provosoi.

Kohti innovaatiopedagogiikkaa

Innovaatiopedagogiikan kehittäminen linkkiytyy viime vuosikymmenen aikana kehittyneeseen luovuus- ja innovaatiopuheeseen. Luovuuden ja innovaatioiden nostaminen strategioiden keskiöön ei ole vain suomalainen ilmiö. Strategiapuheissa luovuus, innovatiivisuus ja jatkuva uudistuminen nähdään kriittisinä menestystekijöinä ja talouskasvun mahdollistajina niin Suomessa kuin Euroopan Unionissa.

Innovaatiopolitiikan kannalta on keskeistä ymmärtää amerikkalaisen kaupunkitutkijan Richard Floridan (2005; 2008) havainto: luovaan luokkaan kuuluville ei ole yhdentekevää, missä he asuvat ja työskentelevät. Suvaitseva ja uusille ideoille avoin ympäristö mahdollistaa hyvän ‘pössiksen’, joka vetää puoleensa ihmisiä. Siksi Floridan mukaan vilkasta innovaatiotoimintaa löytyy suvaitsevaisilta alueilta.

Avainkysymys Suomelle on, millainen taloudellinen toiminta täällä kannattaa ja ketkä tänne jäävät, jos hyvä ‘pössis’ ja kiinnostavat työpaikat ovat toisaalla.

Luovuus kompetenssina

Viime vuosikymmenen luovuus- ja innovaatiopuhe on noussut talouden näkökulmasta osana poliittista ja strategista retoriikkaa. Luovuuspuheissa on ollut yllättävän vähän keskustelua luovuudesta kompetenssina. Olen itse kehittäjänä kiinnostunut niistä ominaisuuksista tai kyvyistä, jotka ymmärretään luovuutena. Miten luovuus ruumiillistuu arjen toiminnoissa? Minkälaisina tekoina ja prosesseina luovuus ruumiillistuu ja saa muotonsa taiteilijan työssä?

Lähempi taidetyön tarkastelu osoittaa, että luovissa prosesseissa ei ole yksinomaan kyse taidetyöhön liittyvistä taidoista vaan yleisemmistä, ns. geneerisistä taidoista, joita tarvitaan monissa ammateissa ja innovaatioiden tuottamisessa. Taiteilla voi olla paljon annettavana innovaatiotoiminnalle ja siksi taiteilijoiden osaamista tulisi saada entistä paremmin innovaatiotoiminnan käyttöön esimerkiksi taide- ja taiteilijalähtöisen tutkimuksen keinoin.

Suuntana innovatiivinen ajattelu

Kun pohditaan pedagogiikkaa, pohditaan tapaa, jolla opetus järjestetään sekä opetuksen näkemyksellisiä kasvatuksellisia periaatteita. Innovaatiopedagogiikka, jota nyt muun muassa Turun ammattikorkeakoulussa kehitetään, voidaan nähdä osana innovaatiojärjestelmää, eli “niitä keinoja, joilla edistetään uuden tiedon ja osaamisen siirtämistä taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen käytäntöön” (OPM 2005, s. 65).

Seuraavassa muutamia kysymyksiä, jotka voivat auttaa innovaatiopedagogiikan kehittämisessä: Mitä innovaatiopedagogiikka tarkoittaa? Mihin ympäristöihin se sijoittuu? Mitä sillä tavoitellaan? Keneen se kohdistuu? Millaiseksi oppijaa siinä muokataan? Millä keinoin innovaatioiden tuottamista edistetään? Minkälainen asenneilmasto vahvistaa innovaatioiden ekosysteemin dynamiikkaa? Mitkä taiteen myytit ja pedagogiset rutiinit estävät innovaatioiden toteutumista? Minkälaisille suomalaisen identiteetin vahvuuksille innovaatiopedagogiikkaa kannattaa alkaa rakentaa? Minkälaiset suomalaisessa identiteetissä vaikuttavat esteet pitää purkaa osana innovaatiopedagogiikkaa?

Jälkilöylyjä Sovella taidetta -messuilta

Taide- ja kulttuurilähtöisiä menetelmiä ja palveluja oli esillä Sovella taidetta -messuilla Teatterikorkeakoulussa viime viikolla. Hienoa palautetta kuultiin muun muassa Teatterin tiedotuskeskuksen johtaja Hanna Helavuorelta, joka tapahtumassa esitetyn Vanajan naisvankilan Punahilkka -esityksen innostamana kirjoitti teatterin olevan “voimallinen voimaannuttaja, ihmisen näkyväksi tekijä ja annettujen roolien murtaja”. Helavuori jäi pohtimaan rahoitusta yhteisöteatteriprojekteille. “Teatterityö palauttaa elämään, antaa ihmiselle takaisin kadonneita ääriviivoja ja valaa uskoa itseen ja omaan kykyyn suoriutua. Siihen jos mihin kannattaa ja pitää sijoittaa”, Helavuori kirjoitti avoimessa työpäiväkirjassaan.

Sovella taidetta -messuilla interkulttuuriseen draamatyöpaja herätti vahvoja tunteita osallistujissa. “On kohtaamisia, jotka saavat kylmät väreet kulkeutumaan selkää pitkin. Living news paper kirvoittaa yhdeltä esiintyjältä ihan aidot kyyneleet”, kirjoittaa Susanna Manu opetus- ja kulttuuriministeriön uudessa verkkolehdessä. “Draaman vaikutusta ja hyötyä ei tulisi aliarvioida missään kontekstissa. Se sopii työpaikoille ja oppimiseen. Se on vapauttavaa ja voi ratkaista kiperänkin ongelman erilaisissa yhteisöissä”, Manu toteaa.

Omat kokemukseni Sovella taidetta -messuilta tiivistän muutamiin havaintoihin, jotka eivät tietenkään kata kaikkea tapahtumassa keskusteltua:

1) Meidän pitäisi antaa itsellemme ja toisille enemmän aikaa ja tilaa päämäärättömään ja “ei-tuottavaan” kuljeskeluun. Havaintojen tekeminen, havahtuminen ja uusien merkitysten oivaltaminen vaatii stressitöntä joutenoloa.

2) Pelit ja leikit voivat nostaa pintaan voimakkaita emotionaalisia kokemuksia siitä huolimatta, että ne ovat “vain” simulaatioita.

3) Taidelähtöisiä työtapoja ja menetelmiä sovelletaan entistä monimutkaisemmissa asiayhteyksissä ja tilanteissa. Tämä edellyttää soveltavaa työtä tekevältä taiteilijalta vahvaa ymmärrystä eri viitekehyksistä, kulttuureista ja puhetavoista.

4) Valmistaudu huolella – tee kotiläksysi asiakkaan yhteisöstä, muutoshaasteista ja kehittämistarpeista.

5) Taiteilijan ja työelämän kehittäjän/sosiaalipsykologin/erityisopettajan välistä työparityöskentelyä tulee lisätä ja kehittää: moniammatillisella jaetulla osaamisella työyhteisöjä ja ryhmiä saadaan kehitettyä nykyistä kokonaisvaltaisemmin ja vastuullisemmin.

6) Taiteen soveltavaan käyttöön on kehitettävä eettiset ohjeet ja yleiset toimintaohjeet.

7) Soveltavien taiteiden alueella työskentelevät taiteilijat tarvitsevat työnohjausta, kokemusten purkua ja palautumista – nämä käytännöt on sisällytettävä osaksi taide- ja kulttuurilähtöisten hyvinvointipalvelujen laatujärjestelmän käytäntöjä.

Nukketeatterin ja sirkuksen koulutukset uudelleen harkintaan Turussa

Kirjoitin viikko sitten Turun Sanomiin koskien Suomessa ainutlaatuisten koulutusten lakkauttamista Turun ammatiikorkeakoulun taideakatemiassa. Asia ihmetytti minua, sillä Turku haluaa vahvistaa imagoaan Euroopan kulttuuripääkaupunkina.

Suomen tulevaisuutta ollaan kovaa vauhtia rakentamassa luovan talouden varaan. Taiteen sisällöistä ja menetelmistä voidaan kehittää kannattavaa liiketoimintaa, joka tuottaa myös hyvinvointia eri kansalaisryhmille. Kasper-nuken, jonglöörin tai klovnin kautta ihmiset eri ympäristöissä voivat kokea iloa, oivalluksia, voimaantumista ja yhteisöllisyyden tunnetta. Hyvinvointia vahvistavat taidelähtöiset palvelut ovat luovan talouden nousevia tähtiä Suomessa. Tällaisista palveluista esimerkkinä mm. sosiaalinen sirkus. Tästä näkökulmasta katsottuna päätös Turun taideakatemian nukketeatteri- ja sirkustaiteen koulutusten lakkauttamisesta tuntuu vähintäänkin omituiselta.

Nimimerkki Petrix väitti päätöksen tehdyn “jossain ministeriön ja ammattikorkeakoulun johdon välillä”. Petrixin mukaan “kaupungin päättäjät ovat olleet syrjässä tästä tragikomediasta”. Nukketeatteri- ja sirkuskoulutusten lakkauttamisessa ei kuitenkaan taida olla kyse opetus- ja kulttuuriministeriön vaatimuksista. Turun ex-kaupunginjohtaja Armas Lahoniitty kirjoittaa tiedustelleensa asiaa ministeriöstä. “Kysyin  johtaja Anita Lehikoiselta vaatiiko opetusministeriö näiden linjojen lakkautusta ja hän sanoi yksiselitteisesti ei. Ehdotus on Turun ammattikorkeakoulun taholta tehty. Hän sanoi myös että Turun kaupunki on jättänyt huolehtimatta omasta rahoitusosuudestaan ammattikorkeakoulun rahoituksessa, joka on johtanut myös valtion rahoituksen rajoituksiin”, Lahoniitty kirjoittaa. Voiko Petrix tai joku muu väittää, että ammattikorkeakoulun rahoitusosuudesta huolehtimatta jättäminen ei olisi ollut tietoinen valinta Turun päättäjiltä? Vai onko kyse kyvyttömyydestä hoitaa kaupungin asioita? Eikö kukaan kaupungin päättäjistä ole omistajan edunvalvojana osallistunut Turun ammattikorkeakoulun tulossopimusneuvotteluihin?

Olen Sirkuksen tiedotuskeskuksen toiminnanjohtajan Tomi Purovaaran kanssa täysin samaa mieltä siitä, että “kaupungin vastuulla on suunnata opetusministeriöltä tuleva rahoitus pitkän aikavälin kestävän koulutuspolitiikan mukaisesti”. Purovaaran mukaan “Turun kaupungin päätökset ovat pohjana koko taiteenalan tulevaisuuden valinnoille”.

Koulutusten lakkauttamista on vastustettu jyrkästi mm. Turun kulttuurilautakunnassa ja yleisemmin adressein. Turun Sanomien mukaan myös kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin haluaa, että päätös voitaisiin purkaa. On erittäin hienoa, että Turun ammattikorkeakoulun rehtori Juha Kettunen on YLE:n uutisten mukaan luvannut ottaa koulutusten jatkumisen uudestaan harkintaan. Turun kaupunginhallitus on kokouksessaan 24.5. päättänyt esittää Turun ammattikorkeakoulun hallitukselle jatkoneuvottelujen käymistä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. “Pyrkimyksenä on turvata DIAK:n viestintäkoulutuksen siirtyminen Turun ammattikorkeakoululle sekä sirkuksen ja nukketeatterin suuntautumisvaihtoehtojen säilyminen esittävän taiteen koulutusohjelmassa”, kaupunginhallituksen päätöksessä todetaan.

TANSSISTA HYVINVOINTIPALVELUJA

Tanssin soveltava käyttö on lisääntynyt voimakkaasti viime aikoina. Tanssilähtöisillä palveluilla tarkoitetaan tanssin käyttöä eri asiakasryhmien tarpeisiin. Tanssin keinoin voidaan tuottaa hyvinvointia monenlaisille ryhmille ja yhteisöille. Kulttuurialan hyvinvointipalvelujen kehittämiseen ja tarjoamiseen voivat yhdistykset hakea nyt myös rahoitusta.

Turkulainen tanssitaiteilija Kaisa Koulu on kehittänyt luovasta tanssista ammentavan palvelutuotteen allergialapsille. Yhteistyössä hoitoalan ammattilaisten kanssa toteutetussa Kuulas kutina –tanssiprojektissa lapset tanssivat esiin ihon tuntemuksia. Tanssin kautta sietämättömät kutinat saavat kyytiä. Projektista syntyi opetusvideo ja koulutuspaketti lääkäreille ja allergialasten vanhemmille. Tuotteella on ollut kysyntää Italiassa ja Brasiliassa asti. Lue lisää Koulun työstä allergialasten parissa YLE:n Akuutin sivuilta.

Tanssitaiteilija Jonna Aaltosen Turun Ruusukorttelin palvelukeskuksessa talvella 2010 toteuttama PolvennostoSeikkailu on toinen hyvä esimerkki tanssilähtöisistä palveluista. Aaltosen kehittämä liikelähtöinen elämäntaitotyöpaja vahvistaa arjen hyvinvointia. Neljään kertaan järjestettyyn tapahtumaan osallistui palvelukeskuksen asiakkaita, lähiympäristön vanhuksia ja osa henkilökuntaa. Tapahtuma innosti mukaan myös niitä, jotka eivät olleet aikaisemmin osallistuneet palvelukeskuksen aktiviteetteihin, kuten liikuntahetkiin. Aaltoselle kokemus antoi uutta perspektiiviä omaan tanssijuuteen ja elämään.

Läntisessä tanssin aluekeskuksessa ollaan kehittämässä Aaltosen seikkailusta palvelutuotetta eri kohderyhmille: hoitoalalle, kouluille, työyhteisöille. Lisäksi aluekeskus on yhteistyössä Koulun kanssa käynnistämässä palvelukonseptin muistisairaiden hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Myös Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksessa on kuluneen kevään aikana tarjottu tanssilähtöisiä hyvinvointipalveluja vanhuksille mm. Hankasalmen kahdessa palvelutalossa, sairaalan vuodeosastolla ja kunnan muissa tiloissa. Lisäksi aluekeskus tarjoaa yrityksille työhyvinvoinnin edistämiseen tyky-paketteja lisäämään yhteishenkeä, kokonaisvaltaista hyvinvointia, työssä jaksamista ja luovuutta työyhteisöissä.

Tanssialan yhdistykset voivat nyt yhteistyössä keskenään hyödyntää Euroopan sosiaalirahaston rahoitusohjelmaa tanssilähtöisten hyvinvointipalvelujen tarjonnan kehittämiseen. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimassa valtakunnallisessa kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalan kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana –kehittämisohjelmassa järjestetään seuraava hakukierros 3.-29.10.2010. Hankesuunnitelmien valmistelu kannattaa kuitenkin käynnistää jo kesän aikana, koska yhteistyöneuvottelut kestävät usein ennakoitua kauemmin.

Kehittämisohjelmaan valittavien pilottihankkeiden tulee selvästi kehittää kunnan ja/tai yritysten kanssa tehtävää yhteistyötä hyvinvointipalveluihin liittyen. Hankkeilla tulee olla valtakunnallista ulottuvuutta, joka voi syntyä esimerkiksi useamman toimijan testatessa yhtä tai useampaa palveluideaa eri kunnissa tai esimerkiksi toimijoiden välisenä yhteistyönä sekä kokemusten ja hyvien käytäntöjen vaihtona, joka ulottuu useamman maakunnan alueelle. Lisätietoa hankehausta: ylitarkastaja Marika Lindroth, Lapin ELY-keskus, puh. 040 707 3003, marika.lindroth(at)ely-keskus.fi .Hankehakemukset tehdään sähköisesti EURA2007 –järjestelmässä ja osoitetaan Lapin ELY –keskukselle.