Quality of Life: taidelähtöisiä tapoja kohdata ihminen, jolla on muistisairaus

Voisitko kuvitella hakevasi kontaktia, kääntäväsi esteitä mahdollisuuksiksi ja luovasi merkityksellisiä olemisen, jakamisen ja elämisen hetkiä taidelähtöisesti yhdessä ihmisten kanssa, joilla on muistisairaus? Voisitko kuvitella kommunikoivasi liikkeellä, kosketuksella, tanssilla, tarinoilla, väreillä, äänillä, melodioilla tai jopa hiljaisuudella?

Taiteilijat Englannissa, Hollannissa, Itävallassa ja Tsekissä pilotoivat taidelähtöisten menetelmien käyttöä muistisairauksia sairastavien vanhusten ja heitä hoitavien kanssa yli kaksi ja puoli vuotta kestäneessä Quality of Life –hankkeessa. Teatterikorkeakoulun koulutus- ja kehittämispalvelut tutki piloteissa tehtävää taidelähtöistä työtä ja kehitti opetussuunnitelman perusteet alan kouluttajien kouluttamiseksi Suomessa ja muualla Euroopassa.

Muistisairaudet on tunnistettu merkittäväksi terveysongelmaksi maailmanlaajuisesti. Tällä hetkellä maailmassa on arvioitu noin 24 – 36 miljoonan ihmisen sairastavan Alzheimerin tautia tai muita dementiasairauksia. Euroopassa joka kahdeskymmenes yli 65 vuotta täyttäneistä sairastaa Alzheimerin tautia, joka on yleisin dementiasairaus. Muistisairauksien yhteiskunnalliset ja taloudelliset vaikutukset ovat huomattavat. Muistisairauksien hoidon kustannukset ovat vuosittain 130 miljardia euroa pelkästään Euroopassa.

Muistisairaudet aiheuttavat fyysisiä muutoksia aivokudoksessa ja vaikuttavat siten neurologisiin yhteyksiin aivoissa. Tämä aiheuttaa rakenteiden katoamista niissä osissa, jotka ovat yhteydessä erilaisiin toimintoihin aivoissa. Rakenteet hajoavat fyysisyyden, energisyyden, tunteiden ja persoonan tasoilla. Tämä aiheuttaa sekaannusta, yhteyden menetystä sosiaalisiin rakenteisiin, epätyypillisiä puhumisen tapoja, kyvyttömyyttä asettaa asioita omiin ympäristöihinsä ja vaikeuksia tunnistaa merkityksiä, järjestystä, ihmisiä, esineitä tai sanoja. Muistisairauksista on haastetta niitä sairastavien lisäksi heidän läheisilleen ja hoitohenkilökunnalle erityisesti silloin, kun muistisairautta sairastavan henkilön lähimuisti ei enää toimi. Vähitellen myös puhekyky ja kyky ymmärtää ympäröivää todellisuutta katoavat.

Tutkimukset ovat osoittaneet aktiivisen osallistumisen kulttuuri- ja taidetoimintaan vaikuttavan positiivisesti ihmisten onnellisuuteen, hyvinvointiin, koettuun terveyteen, sosiaaliseen pääomaan, koettuun elämän merkityksellisyyteen ja elinajan ennusteeseen. Taidelähtöisellä toiminnalla voidaan muistisairauksia sairastavien ihmisten parissa synnyttää positiivisia tunnereaktioita, vähentää ahdistusta, osallistaa sosiaalisiin tilanteisiin, vahvistaa vuorovaikutusta, sujuvoittaa puhetta, edistää liikkuvuutta, vahvistaa fyysistä voimaa ja tasapainoa, madaltaa stressiä, kohottaa elämänlaatua ja laajentaa käsitystä ihmisyydestä.

Lisätietoa Quality of Life –hankkeen piloteista ja tuloksista löydät hankkeen päättökonferenssissa Amsterdamissa 7.3.2012 julkaisusta käsikirjasta Quality of Life: Using the arts to help people living with and affected by dementia. Käsikirja on julkaistu PDF-muodossa (25 MB) ja sitä saa vapaasti levittää eteenpäin asiasta kiinnostuneille. Quality of Life -hankkeen rahoitti EU:n Lifelong Learning -ohjelma.

Yliopistojen aikuiskoulutus muutoksessa: erityispätevyydet ja laajat osaamiskokonaisuudet myös taidealoille

Akatemiaprofessori Erno Lehtisen työryhmän opetus- ja kulttuuriministeriölle keväällä 2012 laatima raportti Korkeakoulutettujen jatkokoulutuksen haasteet ja ehdotus järjestelmän kehittämiseksi antaa hyvän kuvan yliopistollisen aikuiskoulutuksen muutostarpeista. Raportin mukaan korkeakoulutettuja tarvitaan merkittäviin asiantuntijatehtäviin turvaamaan Suomen kykyä muuntua ja vastata yhteiskunnallisen muutoksen synnyttämiin haasteisiin.

Yhteiskunnalliset muutokset kuten globalisaatio, savupiipputeollisuudesta palvelutalouteen siirtyminen, luovan talouden nousu kansantalouden veturiksi, kunta- ja palvelurakennemuutos, hyvinvointiyhteiskunnan uudelleen määrittely, ikääntyminen ja vapaa-ajan kulutustottumuksiin liittyvät muutokset vaikuttavat myös taiteisiin ja taideorganisaatioiden työhön.

Uudet avaukset eri taidealoilla ja muutokset taideorganisaatioiden toiminnassa synnyttävät uusia osaamistarpeita. Taiteilijan työ on muutoksessa ja taidealoille on syntymässä uusia ammatteja, kuten yhteisötaiteilija, terveyden ja hyvinvoinnin projekteissa toimiva taiteilija, taiteellisia interventioita tekevä ja taiteellista osaamista työyhteisöihin ja yrityksiin siirtävä taiteilija, yleisötyöntekijä, taiteen välittäjäportaan ammattikunta ja niin edelleen. Nämä asiantuntijatehtävät edellyttävät sellaista taiteellista ja muuta osaamista, johon nykyiset perustutkinnot taidealoilla eivät anna riittäviä valmiuksia.

Kuten monilla muillakin aloilla, myös taidealoilla pitää pohtia, miten uusissa ammateissa edellytettyä osaamista voidaan hankkia noudattaen EU:n koulutuspolitiikassa keskeisenä olevaa elinikäisen oppimisen ajatusta. Uudet laajat osaamiskokonaisudet, jotka toteutettaisiin joustavasti tutkintoa täydentävinä opintoina on hyvä ratkaisu, jonka puolesta on liputettu opetus- ja kulttuuriministeriön keskusteluissa ja muistioissa kuten myös Yliopistojen Aikuiskoulutusverkostossa (UCEF).

Olen mukana selvittämässä laajojen osaamiskokonaisuuksien mahdollisuutta taidealoilla opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa taideyliopistojen yhteisessä kaksivuotisessa projektissa. Projektissa selvitetään maisteritutkintoa täydentävien ammatillisesti painottuneiden opintojen tarvetta taidealoilla. Projektissa syntyy taidealoille räätälöity malli joustavasta ammatillisen kasvun ja asiantuntijaksi kehittymisen poluista. Joustavalla polulla tarkoitetaan sitä, miten tutkinto-opetusta, avoimen yliopiston kurssitarjontaa ja muuta tutkintoa täydentävä koulutusta saadaan linkitettyä taiteen uusia ammatteja palveleviksi laajoiksi osaamiskokonaisuuksiksi. Lisensiaattitutkinnon uudistaminen ammatillista erikoistumista palvelevaksi on keskeinen osa joustavan aikuisopintojen polun kehittämistä taidealoille.

Taiteen soveltava käyttö on tunnistettu yhdeksi erityispätevyyden alueeksi, johon tarvitaan maisteritutkintoa täydentävää erikoistumista taidealoilla. EU:n kulttuuriohjelman rahoittamassa Training Artists for Innovation –projektissa (TAFI) olen tällä hetkellä selvittämässä sitä osaamista ja niitä kompetensseja, joita taiteilijoilta edellytetään työyhteisöihin ja yrityksiin tehtävissä taiteellisissa interventioissa. Teatterikorkeakoulun lisäksi TAFIssa on mukana välittäjäorganisaatioiden asiantuntijoita Ruotsista, Tanskasta, Hollannista, Belgiasta ja Espanjasta.

Luovuus voimaantumisen lähteenä

Luovuudesta puhutaan nykyään kaikkialla. Luovan työn ja uusien innovaatioiden merkitys kansantalouden kilpailukyvylle on ollut tapetilla läpi viime vuosikymmenen. Suomessa luovuuden ja luovan talouden kehittämiseen on investoitu huomattavasti resursseja 2000–luvulla. Viimeksi luovuus nousi voimakkaasti esiin Tulevaisuusvaliokunnan toukokuussa julkaisemassa raportissa Tulevaisuuden kulttuuriosaajat – Näkökulmia moderniin elämään ja työhön.

Pari viikkoa sitten olin puhujana Sitran julkisjohtamisen koulutusohjelmassa aiheena Luovuus voimaantumisen lähteenä. Miksi luovuudesta puhutaan nykyään niin paljon?

Julkisjohtamisen kurssilaiset innostuivat vaihtamaan ajatuksiaan luovuudesta voimaantumisen välineenä.

Nykykeskustelussa luovuus nähdäänkin menestymisen mahdollistajana tulevaisuudessa. Samalla kun korkean tason visiot linjaavat Suomen menestystekijöiksi tietoa, lisääntyvää osaamista ja luovuutta, uhkakuvana nähdään kehityksestä putoaminen, jos luovaa osaamista ei osata ottaa käyttöön yhteiskunnassa tai sen tarjoamiin mahdollisuuksia ei ymmärretä tarttua liike-elämässä. Tuntuukin siltä, että luovuuden haluttaisiin tarttuvan kaikkeen ja kaikkiin.

Väitetään, että luovuutta esiintyy kaikilla elämänaloilla. Toisaalta ajatellaan, että se liittyy usein johonkin erityisalaan kuten taiteisiin. Lisäksi väitetään, että luovuudella on yhteisöllinen perusta, joka on aina jonkin yhteisön määrittämää ja arvottamaa. Todella luovat ajatukset, ideat ja innovaatiot joutuvatkin usein kohtaamaan erilaisuuden tulikokeen.

Mikä ihmeen luovuus?

Minkälaisesta luovuudesta haluamme puhua, kun puhumme luovuudesta? Puhummeko silloin luovasta jumalallisena hulluudesta kuten Socrates antiikin Kreikassa? Vai puhummeko ihmisen parempaa minää ja hänen luovia voimiaan suojelevasta Genius nimisestä henkiolennosta kuten antiikin Roomassa. Ehkä puhumme romantiikan ajan luovuudesta runoilijan herkän sielun kykynä saada kiinni jumalallisista tai mystisistä tuulista tai visioista. Vai puhummeko impressionistisesta taidosta ilmaista, miten koemme ympäröivän maailman? Vai puhummeko ekspressionistisesta taidosta ilmaista tunnekokemuksiamme? Vai puhummeko siitä, miten psyyken tiedostamattoman dynamiikka oksentaa sisäisen mielenmaiseman kanvakselle? Vai puhummeko siitä, miten yhteiskunnalliset jännitteet synnyttävät luovan dynamiikan eli tarpeen tehdä näkyväksi luokkaristiriidoista johtuvaa vääryyttä? Vai puhummeko kyvystä tarkastella asioita useasta näkökulmasta samanaikaisesti ja yhdistellä erilaisia tietoja toisiinsa uutta synnyttäen? Vai puhummeko luovuudesta kaikille kuuluvana oikeutena eli siitä, että jokaisella tulisi olla oikeus toteuttaa itseään lapsenomaisen ennakkoluulottomasti unohtaen itsekritiikin ja itsestään selviltä tuntuvat ‘totuudet’. Vai puhummeko myyttisestä vapaudesta toimia kaikista kytköksistä irrallaan? Vai tarkoitammeko luovuudella nimen omaan luovaa joutenoloa – aikaa ja tilaa pohtia ja kokeilla asioita?  Vai puhummeko taiteita laajemmasta kyvystä kyseenalaistaa asioita tai lähestyä niitä kekseliäästi päämääränä ongelmien ratkaisu? Vai puhummeko kyvystä tuottaa jotain uutta ja yllättävää, joka manifestoituu esimerkiksi uusina käytäntöinä, tuotteina, ideoina, tulkintoina tai merkityksinä? Vai tarkoitammeko luovuudella epätodennäköisten yhteyksien oivaltamista ja yllättävien yhdistelmien kokeilua?

Tunnistatko itsessäsi luovuuden?

Tässäpä sinulle testi. Tunnistatko itsessäsi jotakin seuraavista piirteistä? Luovasti toimivan henkilön on nimittäin väitetty:

• näkevän maailman suhteellisena ja asiayhteydestä riippuvana: haastaa ajatukset maailmasta universaalina ja absoluuttisena;
• olevan kiinnostunut lukuisista toisiinsa liittyvistä ja erillisistä alueista;
• olevan tulevaisuussuuntautunut elisuhtautuu muutokseen optimistisesti ja ymmärtää muutoksen arvokkaana kehitysmahdollisuutena;
• välttävän standardoituja ongelmaratkaisun muotoja;
• lähestyvän ongelmia useasta näkökulmasta;
• testaavana vaihtoehtoisia lähestymistapoja yrityksen ja erehdyksen menetelmällä;
• ymmärtävän oppimisen osaksi luovuutta
• luottavan itseensä ja omaan arvostelukykyynsä.

(Brookfield 1987; Uusikylä & Piirto 1999; Gauntlett 2007).

Entä sitten voimaantuminen?

Voimaantumisen nähdään olevan ihmisestä itsestään lähtevä prosessi. Kyseessä on sisäisen voimantunteen kokemuksesta ja tämän tunteen kehittämisestä (Heikkilä-Laakso & Heikkilä 1997). Se ymmärretään itseymmärryksen kasvuna, henkisenä vahvistumisena ja toimintakykyisyyden lisääntymisenä (Korhonen 1997). Itsensä kykeneväksi tunteminen nähdään osaksi voimaantumisen prosessia (Ruohotie 1998). Voimaantuminen liittyy keskeisesti identiteetin kysymykseen. Kuten brittiläissyntyinen filosofi Alasdair MacIntyre on kirjassaan Beyond Virtue todennut, “Pystyn vastaamaan kysymykseen ’mitä minun tulisi tehdä?’ ainoastaan, jos sitä ennen voin vastata kysymykseen ’minkälaisesta tarinasta tai tarinoista löydän itseni osallisena?’”

Voimaannuttamisella puolestaan tarkoitetaan voimaantumisen prosessin tukemista ja kannustamista tarjoamalla esimerkiksi keinoja voimaantumisprosessin avuksi (Ojanen 1993). Voimaannuttaminen voidaan ymmärtää myös valtuuttamisena, jolla tarkoitetaan ”vallan luovuttamista, toiminnan ja aloitteellisuuden sallimista, resurssien antamista ja luottamusta” (Ruohotie 1998: 28).

Luovat ja taidelähtöiset lähestymistavat voivat tukea voimaantumisen prosessia. Esimerkiksi brittiläinen median ja viestinnän professori David Gauntlett (2007) on todennut niiden muun muassa:

• rohkaisevat kohtaamaan haasteita ja etsimään ratkaisuja aktiivisesti
• rohkaisevat näkemään toisin: haastamaan itsestäänselvyyksiä ja kyseenalaistamattomia ’totuuksia’
• kannustavat tutkimaan tuntematonta ja kokeilemaan epätodennäköisiä yhdistelmiä
• vahvistavat lateraalia ajattelukykyä: kyky vaihtaa käsitteitä ja lähestymistapoja ongelmaa tarkasteltaessa
• vahvistavat divergenttiä ajattelua: eri suuntiin virtaavat ajatukset; kyky pohtia useita ratkaisumalleja
• mahdollistavat oman minän voiman ja kykyjen täysimääräisen kokemisen
• mahdollistavat kollektiivisen voiman ja yhteisöllisyyden kokemisen yhteistyössä toisten kanssa
• vahvistavat epävarmuuden sietoa.

Lue lisää voimaantumisesta ja voimaannuttavasta johtajuudesta Sitran Uusi johtajuus –ohjelman verkkosivuilta.

Lataa blogiartikkelinLuovuus_voimaantumisen_lähteenä_viitteet.

Consider it solved!

Vuosi sitten julkaistun maabrändityöryhmän loppuraportissa peräänantamattomuus – suomalainen sisu – todetaan suomalaisten yhdeksi keskeiseksi vahvuudeksi: “Me emme pelkää oudoiltakaan kuulostavia haasteita, vaan olemme parhaimmillamme silloin, kun tilanne näyttää mahdottomalta. Ja silloin kun hätä iskee, on luontevaa kysyä, onko paikalla yhtään suomalaista” (s. 35).

Raportissa korostetaan myös ainutlaatuisen kulttuurimme vahvuuksia ja mahdollisuuksia: “Kulttuuri on niin keskeinen osa identiteettiämme, että se on voimakkaasti läsnä kaikissa keskeisissä vahvuuksissamme” (s. 29) kuten asioiden toimivuudessa, suhteessamme luontoon ja koulutuksessamme.

Maabrändityöryhmän haaste Suomelle on, että suomalaiset kehittyvät maailman parhaiksi ongelmien ratkaisijoiksi toimivuuden, luonnon ja koulutuksen alueilla. Kun monimutkaisiin ongelmiin etsitään ratkaisuja, haasteena on, miten mahdollistetaan vuoropuhelu ja ymmärtäminen eri kulttuuritaustaisten ihmisten välillä esimerkiksi moniammatillisissa työryhmissä. Asia josta puhutaan voi näyttäytyä varsin monenlaisena, kun sitä tarkastellaan eri tulokulmista käsin. Ennakko-oletukset, painotukset, tieto ja arvot vaihtelevat tulokulmasta riippuen.

Suomessa on viime vuosina tehty erinomaista kehittämistyötä teatterilähtöisten menetelmien soveltamiseksi eri toimialoilla erilaisten ongelmien näkyväksi tekemiseen ja luovien ratkaisujen löytämiseen. Osallistavat teatterilähtöiset menetelmät – esimerkiksi prosessidraama ja forum-teatteri – tarjoavat keinoja luoda eri osapuolien välille sellaisen tilan, joka stimuloi uuden etsintää, tiedon tuottamista, ajattelun prosesseja, kokemuksellisten tilanteiden ja puhetapojen tunnistamista, kokemuksellista oppimista ja ratkaisujen etsintää.

Is there a practitioner of applied theatre on board? Consider your problem solved!

Hyvin muotoiltua

Ollessani joitakin aikoja sitten Kööpenhaminassa käynnistämässä ENCEPA:a (European Network for Continuing Education in Performing Arts –verkostoa) piipahdin Danish Design Centerissä. Esillä olevassa +10 Forecast –näyttelyssä esiteltiin tanskalaisen muotoilun viimeaikaisia trendejä sekä niitä ominaisuuksia, joilla on paljon vaikutusta tulevina vuosina.

Näyttelyä kierrellessäni oivalsin, miten muotoilu ei ole enää pelkästään taideteollisuuteen ja tuotesuunnitteluun liittyvä osaamisen alue. Nykyään muotoilun ajatuksia hyödynnetään eri toimialoilla, kun haetaan menestyviä ratkaisuja viestintään, palveluihin, organisaation rakenteisiin ja niin edelleen.

Näyttelyssä oli nostettu esiin kymmenen hyvää muotoilua koskevaa ominaisuutta, jotka kuvastavat muotoilun moniulotteisuutta ja muotoiluosaamisen laajoja soveltamisaloja. Hyvän muotoilun nähtiin innovatiivisena, rehellisenä, vastuullisena, esteettisenä, käyttäjäsuuntautuneena, kestävänä, intuitiivisena, käytännöllisenä, stailattuna ja hyvänä bisneksenä.

Ilahduin, kun huomasin, että monet näistä ominaisuuksista on sisäistetty Kokoksen teatterilähtöisissä asiantuntijapalveluissa. Räätälöimme palvelumme yrityksille asiakas- ja tarvelähtöisesti. Osallistavilla ja teatterilähtöisillä menetelmillä autamme asiakasta vuorovaikutuksessa herkän havainnoinnin ja kuuntelun kautta intuitiiviseen asioiden tunnistamiseen ja luovien ratkaisujen kehittämiseen. Tavoitteenamme on ammentaa esittävien taiteiden perinteistä, viimeisimmästä kehityksestä ja sovelluksista käytännön ratkaisuja, joista asiakas saa kestävää hyötyä ja kilpailuetua.

Jäin pohtimaan, ovatko edellä mainitut kymmenen ominaisuutta nimenomaan muotoiluun liittyviä. Voisiko niistä puhua yleisemmin hyvän palvelun ominaisuuksina?

Terveisiä Essenistä: kulttuuripääkaupunkivuoden investointien kestävyydestä

Kulttuuripääkaupunkivuoden investoinnit ovat merkittäviä. Niillä saadaan aikaan kulttuurisia, yhteiskunnallisia ja taloudellisia vaikutuksia. Siksi investointien halutaan kantavan pitkälle tulevaisuuteen. Kestävyydellä on merkitystä.

Olin perjantaina Essenissä fasilitoimassa Suomen Saksan-instituutin seminaaria Wandel durch Kultur — Was bleibt? RUHR 2010 und Turku 2011 im Dialog. Seminaarissa keskusteltiin kulttuurin yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta vaikuttavuudesta sekä kulttuurin merkityksestä kaupunkisuunnittelussa. Keskeisenä teemana oli kulttuuripääkaupnkivuoden kulttuuri-investointien kestävyys Turussa ja Ruhrin alueella.

Kulttuuripääkaupunki –hankkeessa kehittynyt arvokas infrastruktuuri pitää saada palvelemaan yleisöjä ja kulttuuritoimijoita tulevaisuudessakin. Näkisin, että investointien kestävyydellä on merkitystä Turulle ja Varsinais-Suomelle myös sosiaalisen ja taloudellisen hyvinvoinnin näkökulmista. Strategisella ja luovalla suunnittelulla Turku 2011–säätiö ja Turun kaupunki voivat varmistaa kulttuuri-investointien hyvinvointivaikutusten jatkumisen sekä luovan ekologian ja luovan ekosysteemin kehittymisen, mikä on luovan talouden positiivisen kehityksen ja kasvun edellytys.

Tapahtumassa kulttuuripääkaupunkisäätiön toimitusjohtaja Cay Sevón puhui kulttuurin hyvinvointivaikutuksista. Konkreettisina esimerkkeinä Tuuli Koponen esitteli KUVA – Kulttuuria vanhusten arkeen –projektin, jossa Turun kaupungin sosiaali- ja terveystoimi ottaa osaksi hoidon kokonaisuutta kulttuurisuunnitelman vanhusten ympärivuorokautisissa hoitopaikoissa. Heini Parkkunen esitteli Kulttuurikuntoilun keskuspuisto –hankkeen, joka tuo Aurajoen rantamille ja kaupunkitilaan käyttötaideteoksia, kulttuurikuntoilureittejä, melontaa ja soutua, tapahtumia sekä Unelmapuiston. Pilvi Kuitu puolestaan esitteli Taikalamppu –hankkeen Sytyke –projektia, jossa muun muassa toteutetaan sirkustyöpajoja koululaisille.

Ruhr.2010 GmbH:n toimitusjohtaja Professori Oliver Scheytt puhui kestävyyden käsitteestä korostaen kulttuuripääkaupunki –hankkeen pitäaikaisvaikutuksia, jotka liittyvät kaupungin brändiin, imagoon ja identiteettiin. Kalle Euro ja Sampo Ruoppila puolestaan tarkastelivat kulttuurin merkittävyyttä luovan talouden ja kaupunkisuunnittelun näkökulmista.

Seminaaripäivän paneelissa Sevón, Sheytt Euro ja Dortmundin kaupungin kulttuuripalveluiden johtaja Kurt Eichler yhdessä yleisön kanssa keskustelivat luovan talouden systeemeiden monimutkaisuudesta. Keskustelun tulemana oli, että inhimillinen pääoma – osaavien, luovien ja yrittävien ihmisten toimintaa tuottava yhteistyö – on luovan talouden keskeisin resurssi.

Luovaa osaamista tarvitaan yhä enemmän työelämässä myös taidealojen ulkopuolella. Luovan osaamisen vahvistaminen yhteiskunnassa edellyttää luovuuden kehittymisen tukemista. Kyse on luovan asenteen ja maailmankatsomuksen leipomista sisään oppimisen prosesseihin päiväkodista läpi kouluasteiden ja työelämässä osana elinikäisen oppimisen periaatetta. Kaikkien mukaan ottaminen, ihmisten voimaannuttaminen ja syrjäytymisen ehkäisy ovat keskeisiä tavoitteita luovien ekologioiden kehittymisen näkökulmasta, sillä moninaisuus tuottaa kulttuurista rikkautta, uusia yhdistelmiä ja innovatiivisia fuusioita.

Luovuuden, innovaatioiden ja yritystoiminnan tueksi tarvitaan toimivaa infrastruktuuria. Koulutuksella, neuvonnalla, rahoitusinstrumenteillä ja strategisella kaupunkisuunnittelulla luodaan fyysinen, henkinen ja sosiaalinen ympäristö, joka mahdollistaa luovan ekologian ja luovan ekosysteemin kehittymisen –hyvän pössiksen, joka synnyttää luovan talouden ja vahvistaa sen kehittymistä. Luovassa taloudessa menestyjät eivät ole eristyneitä saaria. Verkottumalla hankitaan kumppanit, joiden kanssa yhteistyö mahdollistaa menestyksen markkinoilla.

Kiitos Suomen Saksan-instituuttiin Anna-Maija Mertensille ja tiimille erinomaisesti järjestetystä seminaarista.

Perussuomalaisten kulttuuripolitiikka seuraa Stalinin ja Hitlerin jalanjälkiä

Perussuomalaiset ovat ottaneet tehtäväkseen suomalaisuuden ja suomalaisten puolustamisen. Nyt he jo määrittelevät, mikä on suomalaisuuden kannalta “oikeaa” taidetta ja mikä ei.

Tämä ei ole mitätön asia – vastaavanlaisia taidepoliittisia linjauksia teki Joseph Stalin Neuvostoliitossa ja Adolf Hitler Saksassa 1930–luvulla.

Perussuomalaisten suomalaisuuspuhe on käsittämätöntä siksi, että se olettaa suomalaisuudella olevan rajatun ytimen, jota tulisi hartaasti kumartaa. Ikään kuin siinä piilisi jokin suuri viisaus, joka auttaisi ratkaisemaan yhteiskunnallisia haasteita globaalissa maailmassa nyt ja tulevaisuudessa.

“Suomalaisuuden” merkitykset ja vivahteet vaihtelevat eri asiayhteyksissä: jääkiekkofanin tuuletusta maailmanmestaruuskisoissa, MTK:n edustajan propagandapuhetta suomalaisen ruoan erityisestä puhtaudesta ja lisäaineettomuudesta, Nokian johtajan laskelmia suomalaisen duunarin työpanoksen hinta-laatusuhteesta, somalinaisen kokemusta suomalaisuudesta viranomaisten kotouttamisprosesseissa ja sitten, kun hänet pahoinpidellään bussipysäkillä, eiralaisrouvan käsitystä suomalaisuudesta, kun hän kävelee polvillaan anelevan romanialaisen kerjäläisen ohi, rekisteröidyssä parisuhteessa elävän homoparin käsitystä suomalaisuudesta lukiessaan yleisönosastokirjoituksia YLE:n homoillan jälkeen, populistipoliitikon vaalipuheita äänimäärien kartuttamiseksi.

Käytännössä suomalaisuusmyyttejä luodaan ja ylläpidetään retorisesti eri näkökulmista lukuisten puhetapojen kautta (esimerkiksi “puhtautta”, “sisua”, “rehellisyyttä” tai “aitoutta” korostavat puhetavat). Jo tämä sinänsä vaikuttaa siihen, että ei ole olemassa – ei ole mahdollista olla – yhtä “oikeaa”  käsitystä suomalaisuudesta. “Todellisen” suomalaisuuden “perustasta” ja “ytimestä” on lukuisia erilaisia, ja myös keskenään ristiriitaisia, tulkintoja.

Ranskalainen filosofi Jacques Derrida sanoisi, että käsitteenä “suomalaisuutta” ei voi saada kiinni ja naulita paikoilleen, koska se – kuten kaikki muutkin käsitteet – on rakentunut kielessä. Siksi “suomalaisuus” väistää viimeisen määritelmän ja lopullisen totuuden pakenemalla sanakirjan sivuille liukumaan yhdestä määritelmästä toiseen – loputtomasti.

Monimerkityksisenä ja saavuttamattomana “totuus” suomalaisuudesta paljastuu puhetavoiksi ja retoriseksi vallankäytöksi. On syytä olla valpaana, kun rajoittavat puhetavat suomalaisuudesta alkavat kasvamaan ja keräämään ääniä. Ne voivat muuttua kansalaisia yhtenäistäviksi teoiksi.